lauantai 27. joulukuuta 2014

Pistetäänkö purkkiin?

Pian on aika sanoa heipat kuluvalle vuodelle ja toivottaa tervetulleeksi uusi. Uusi vuosi, uusi mahdollisuus.

....ja vaikka joskus vaarallinen, 
on matka silti ihmeellinen, 
mahdollisuus...
Samuli Edelmann, Mahdollisuus

Vuosi 2014. Voisi sanoa yhdellä sanalla monipuolinen. Tai ehkä lisäisin toisenkin sanan, kasvattava.
Itsellä vuosi alkoi valtavalla liikunnan riemulla, innostuksella ja liikunnallisilla tavoitteilla. Muistan sen ensimmäisen juoksulenkin; 20min pilkkoontui 6 osaan, mutta 20min tuli täyteen! (Syynä huono juoksukunto ja uuden vuoden aattona nautittu shampanjapullo...) Tavoitteellista liikuntaa kesti kevääseen, maaliskuuhun, jolloin tuli vastaan ylikunto. Piti painaa jarrua ja alkaa vain harrastamaan.
Huhtikuun alku oli minulle uuden alku; ensimmäinen matkani yksin. Matka minuuteen, matka uusiin mahdollisuuksiin. Rooma. Rooma. Rooma.
Huhtikuussa tapasin myös ihmisen, joka vei sydämestä palasen (sittemmin se on kyllä saatu takaisin). Odotuksia ja toiveita. Toiveita jotka loppu kesästä tulivat päätökseen. Eivät toteutuneet.
Kesä meni jollain tavalla suorittaen, ote alkoi huikean ja vauhdikkaan kevään jälkeen lipsua.
Heinäkuussa tapasin jälleen ihmisen, jolta odotin ja jolta toivoin. (Kirjoitin tuohon viitaten silloin tekstin "avautui", ei avautunut ;) )
Syksy meni itseäni hakien. Alkoi jyrkkä alamäki ja minut vietiin äärirajoille. Tajusin mitä asioita kaipaan ja tarvitsen. En saanut mistään kiinni. Silloin mietin millä on oikeesti välii? Mieli sairastutti kehon ja niinhän sitä sanotaan, että vain täydellisen romuttumisen kautta voi syntyä jotain uutta. 
Loppuvuodesta heräsin uudelleen tähän päivään, arvostamaan itseä ja terveyttä. Kiittämään siitä mitä minulla on. Kiitos!
Vuosi 2014 on ollut myös ystävä piirissäni kavattava. Moni on herännyt henkiseen kasvuun. Muutkin kuin minä aloitti joogan. Joku aloitti meditaation. Heräsi elämään. Heräsi elämään tavalla, että on muutakin kuin työ ja suorittaminen. Monen parisuhde päättyi. Vuoteen mahtui ystäviä, mahtavia matkoja, huikeita elämyksiä. Kiitos vuodelle 2014, kasvun vuosi kaikin tavoin!

Mitäs sitten ensi vuonna? Vuonna 2015. Yhden lukijani kanssa tuli puheeksi spontaanius. Kyllä, harjoittelen. Sain loppuvuodesta kokea ne perhoset taas vatsanpohjassa. Kyllä, niitä tavoittelen. Haluan opetella kuuntelemaan sydäntäni ja tehdä asioista jotka tuntuvat minusta hyviltä. Lupaan pitää huolta terveydestäni. Olla enemmän läsnä ystävilleni ja läheisilleni. Olla avoin kaikelle uudelle, rakkaudelle, mitä maailma minulle tarjoaa ( ja sen kaiken huomaamiseen pyydän apua valon ystäviltämme, näyttäkää ja antakaa meidän nähdä).

Huippua loppuvuotta ystävät ja toverit, fiilistellään, kerrataan ja opitaan. Sitten otetaan uusi avosylin vastaan!


tiistai 23. joulukuuta 2014

... ja valo tuli


Valo tuli vihdoin tännekkin. Lumen muodossa. On ollut joulutunnelman hakeminen työn ja tuskan takana. 
Tai tarvitseeko tuosta tuskaa kokea. Tuntui joululta marraskuun loppupuolella ja joulukuun alku taipaleella. Sitten se tunne katosi.
Viikonloppuna meille alkoi sataa lunta. Nyt sitä on paljon! Paljon meidän mittasuhteissa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut kuinka paljon juhlapyhät minua ahdistavat jostain syystä.
Ei tänä jouluna. Nyt kun tässä alkaa päästä tunnelmaankin.

Huomenna on jouluaatto. 
Luovuimme viime jouluna tavasta ostaa aikuisille lahjoja. Kummilapsille ostin.
Hyvä päätös, aikuisilla on kaikkea. Joulussa minulle tärkeintä on rauha, seura, ruoka, juoma ja muutama ylimääräinen vapaa päivä.

Rauhallista joulunaikaa!



maanantai 15. joulukuuta 2014

Omissa maailmoissa

Free your mind...

Minulla on yleensä tapana puhelimesta lukea aamuisin työmatkalla facebook, muutama blogi ja iltasanomat.
Taisi olla torstai kun heräsin ajatukseen, aloitan uutispimennon. Otsikot ovat täynnä sotaa, ilmatilaloukkauksia, murhia, pahoinpitelyitä, liikenneonnettomuuksia... ei yhtään, ei siis yhtään positiivista uutista. Että jos olit hyvällä tuulella aamulla, on asia hoidettu viimeistään 20 min kuluttua bussiin astumisesta.
Ja kuinka paljon media suurentelee asioita? Ovatko asiat oikeasti niin kuin kirjoitetaan vain laitetaanko niihin hyppysellinen liioittelua? Vain siksi, että lehdet myyvät näin paremmin...

Totesin töihin päästyäni, että tästä lähtien en seuraa uutisia. Jos jotain katastrofaalista tapahtuu, joku siitä joskus kuitenkin kertoo. Noh, uutisilta tuskin voi totaalisesti välttyä, mutta ainakin sen iltalehden jätän aamulla selaamatta. Odotan sitä päivää kun työkaverina toteuttaa aikeensa, perustaa lehden; päivän polttavat positiiviset :)

Positiivista energiaa tämän vuoden viimeiseen kokonaiseen työviikkoon!

Lauantaina lähetettiin tähän tapaan iloa ja rakkautta

perjantai 12. joulukuuta 2014

Perhosia vatsanpohjassa



Sattuipa eräänä keskiviikkona....

Menimme työkaverini kanssa lounaalle erääseen suosittuun lounaspaikkaan, työpaikkamme lähistöllä. Alkukeiton haettuani ja pöytään istahdettuani huomasin, että edessäni istui ihastukseni 15 vuoden takaa! Ei voi olla, voi olla, ei voi olla, ON SE! Etunimi tuli mieleen, mutta sukunimen kanssa piti pyytää apua, ja kilauttaa kaverille. 

Hän tiesi kyllä varmasti silloin tunteeni (en jättänyt niitä epäselväksi), jostain syystä lempi ei silloin kuitenkaan roihahtanut. Taisi olla niin, että hän tapaili erästä toista tyttöä silloin, tai sitten hän ei vain yhtä palavasti tuntenut minua kohtaan. Yhden yhteisen hetken muistan todella selkeästi; istuimme tämän samaisen miehen (silloin ehkä poika) kanssa kotikaupunkimme kirjaston puistossa, meren rannalla. Olin juuri aloittanut kosmetologiopiskelut ja tein hänelle juurikin oppimani käsihieronnan :D Kaikki tai ei mitään tyyppistä meikeläistä jo silloin...

Ja siellä lounaalla, yhtä komea kuin ennenkin. Mustat hiukset olivat vain lyhentyneet. Ennen kuin sain sukunimen tietää, hän ehti lähteä. En ehtinyt siis avata suutani, ja en tiedä tunnistiko hän minua... ehkä näki ja jäi miettimään, mistä tuo nainen näytti niin etäisesti tutulta...

Ne perhosensiiven iskut vatsanpohjassa, 15 vuoden takaa... niin kuin kaikki olisi kuin silloin. Edelleen hän olisi palavien tunteitteni kohde. Mahtavaa! Olin jo unohtanut tuon tunteen. 
Saa nähdä kohtaavatko tiet vielä (nyt koko nimi on tiedossa, ja jos kohtaavat avaan suuni). Minulle taidettiin antaa muistutus siitä, että tuon tunteen, ihastumisen tunne on edelleen mahdollista ja sitä kohti minun tulee tavoitella <3

Ihanaa alkavaa viikonloppua!


maanantai 24. marraskuuta 2014

Ma ma maanantai


Maanantai.
Mikä siinä on?
Ei vain lähde.
Tai voi olla, että hetkeksi lähtee, mutta sitten lässähtää.
Ollaanko vain totuttu siihen, että maanantai on syvältä.
Ankeuttaja.
Yksi positiivinen ajatus herätessä, voi muuttaa koko päivän.
Toimii...
muulloin paitsi maanantaina.
Viikonlopun jälkeen arkeen palaaminen on vain kurjaa?
Millä maanantaista saisi parhaan päivän viikossa?
Kakkupala aamulla tai lasi viiniä illalla. 
Pitkä lenkki koiran kanssa, mukillinen kaakaota jossa kermavaahtoa. 
Jos sitä voisi muuttaa.
Edes niin, ettei päällimmäinen tunne nukkumaan mentäessä olisi; huoh selvisin.
Siinäpä ajatusta maanantai-iltaan,
otan mielelläni ideoita vastaan :)


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Intohimoista ja vauvoista



Aloin tuossa perjantaina miettimään intohimoja. Intohimon kohdetta, josta haluat tietää kaiken. Jonka vuoksi haluat oppia aiheesta kaiken, tehdä sen saadaksesi kaiken mitä se vain vaatii. Voisit puhua aiheesta suu vaahdossa monta tuntia putkeen. Innostua ja saada muut innostumaan.

Tunnen erään miehen joka on minua muutamia vuosia nuorempi, valmistunut lääkäriksi ja toimii tällä hetkellä vastaavana lääkärinä. Hän aloitti koulun jossa opiskelee johtamista ja yrityksen rakentamista. Ja nyt puhuu asiasta suu vaahdossa. Oma tie löytyi, ja nyt sen eteen tehdään kaikki mahdollinen. Arvostan.

Iiro Seppänen puhui viimeisimmässä Possessa Base hyppäämisestä. Lennetään oravapuvussa vuorenhuipulta vapaapudotukseen. Syteen tai saveen. Se innostus mikä miehestä huokui sai melkein vedet silmiin. Loukkaantumisista huolimatta, mikä aito rakkaus lajiin. Taito innostaa muitakin.

Luin kesällä Kasey Edwardsin kirjan Kolkyt ja risana. Kasey kirjoittaa siinä luvun joka käsittelee "vertauskuvallista vauvaa". Jep, luit oikein. Vertauskuvallista vauvaa. Sitä asiaa, minkä vuoksi käyt töissä päivisin. Minkä asian vuoksi olet valmis menemään äärimmäisyyksiin. Mikä saa sinut syttymään niin, että lähes muulla ei ole merkitystä. Mikä on sinun vertauskuvallinen vauvasi?

Mietin omaa vauvaani. Mietin, mietin ja mietin. Minulla ei ole koskaan ollut suurta suunnitelmaa. Olen aina kellunut virran mukana, minne se on minua vienytkin. Tehnyt asioita intuition pohjalta. En osaa asettaa itselleni suuria tavoitteita. Mikä on minun vertauskuvallinen vauvani? No töissä pitää käydä tietysti sen takia, että pystyy maksamaan katon pään päällä, saa ruokaa itselle ja tuolle nelijalkaiselle ystävälleni. Työni on mukavaa ja jopa voisin sanoa antoisaa, mutta se ei ole intohimoni.
Tulin siihen lopputulokseen, että aion pitää elämää itsessään vertauskuvallisena vauvanani. Olen kaikelle avoin, mihin se minua kuljettaakin. Haluan nauttia siitä. Haluan toteuttaa ja tehdä asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle ja voimaan hyvin. Ei kaikilla tarvitse olla suurta suunnitelmaa. Minä olen minä ja elän elämääni niin kuin elän. Go with the flow, ehkä saan jokeen pudonneista oksista kiinni, tai sitten en.
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isälle

Elämämme
tiet ja hetket
ovat tarkoitusellisia

ja annettu
suurella rakkaudella 
lahjaksi

että oppisimme
rakastamaan toisiamme
ja kiittämään myös heistä
jotka haastavat meitä eniten

syvimmästä pynnöstämme.
- Heli Kolho ja Tuula Turunen, Siivellä


Tänään on isänpäivä. Onnea siis kaikille isille.
Oma isäni lähti ajasta ikuisuuteen lähes 8vuotta sitten. Aika menee nopeasti. Luin tänään Heli Kolhon ja Tuula Turusen Siivellä runokirjaa (kuten ehkä jo huomasitte) ja halusin sieltä antaa itselleni ja isälleni yllä olevan tekstin.
Yhteinen aika oman isäni kanssa ei ollut helppoa, tai sanotaan niin, että sillä oli hetkensä. Emme aivan löytäneet yhteistäsäveltä olosuhteista ja asioista riippuen. Isä oli minulle peili, ja nyt minä opettelen ymmärtämään tuota peiliä, itseäni, ja kasvamaan siitä. Se peili oli kuvajainen siitä, jonka isäni kai omassa lapsuudestaan sai.
Vaikki asiat olisivat voineet olla toisin, en ole katkera.  Ilman sellaista isää kuin sinä olit minulle, minä en olisi tällainen. Kaiken haluan ymmärtää ja anteeksi antaa. Silloin en pystynyt olemaan lapsi niinkuin lapsen olisi ehkä kuulunut olla, sisäinen lapseni on herännyt vasta pikkuhiljaa.  Ja vaikka aina oman vanhemman kanssa ei ole helppoa, hän on silti osa sinua.

(Ajatukset kumpuavat myös Tommy Hellstenin kirjasta Virtahepo olohuoneessa).

Rotuserkulleni, itselleni ja niille joilla välillä on kiire

Kuuntelen tunteitani ja olen.

En pakota vastaan
En yritä nopeuttaa
En kiirehtiä liikaa

Kuin koskiveneelle
aalloilla
myös minulle riittää
että asiat tapahtuvat

äärettömyyden
omassa tahdissa.
- Heli Kolho ja Tuula Turunen, Siivellä



Kärsivällisyyttä,
kulta pieni.

Mitä levollisempi,
on oma suhtautumiseni
mitä tyynempi
mieleni pinta

sitä helpommin 
asiat ratkeavat,

kiistat
 vähenevät,
puoliintuvat
katoavat.

Kärsivällisyyttä 
kulta pieni.
- Heli Kolho ja Tuula Turunen, Siivellä


torstai 6. marraskuuta 2014

Keskustelua sydämeni kanssa

Ensilumi satoi tänään. Vedin sälekaihtimet olohuoneen ikkunasta ylös ja katselin putoavaa lunta, lintuja ikkunan edessä olevassa koivussa ja kuuntelin Samuli Edelmania. Nautin vain hetkestä ja tunnelmasta. Erityisesti alla oleva teksti sai minut ajattelemaan. Toivo tulevasta, minä kasvan taas. Ja voimistun.
(Olen siis edelleen sairauslomalla, paluuni töihin ei sujunut suunnitelmien mukaan. Koitetaan ensi viikolla uudestaan :) ) Mukavaa loppuviikkoa!

 
Sieluni kaltainen
- Samuli Edelmann

Olen ohittanut kukkulan ja radan penkereen
Sen kohdan, jossa loppui leikit lapsuuden
Nuoruus on pullo pakkasella, kuumaa humalaa
Hioutuen, kipunoiden

Olen matkalla sun luoksesi, kun perille mä tuun
Pyydän, riisu takkini pois varoen
Minä olen luojan veistos, mutta keskeneräinen
Hioutuen, kipunoiden

Käy kauniimmaksi päivät, ne kirkkaammiksi hankautuu
Käy vahvemmaksi päivät, ne kaatuessaan voimistuu
Kun minusta hioutuu vähitellen sieluni kaltainen

Olen rakastanut elämää, sen tuulen huminaa
Syli auki juossut vastaan sitä ahmien
Syöksynyt sen virtaan, halveksien kuolemaa
Hioutuen, kipunoiden

Käy kauniimmaksi päivät, ne kirkkaammiksi hankautuu
Käy vahvemmaksi päivät, ne kaatuessaan voimistuu
Kun minusta hioutuu vähitellen sieluni kaltainen

Olen kiristänyt lankaa syntymästä kuolemaan
Olen piiloutunut perkelettä, vuoroin jumalaa
Ota minut vastaan, ota minut nyt
Hioutuen, kipunoiden

Käy kauniimmaksi päivät, ne kirkkaammiksi hankautuu
Käy vahvemmaksi päivät, ne kaatuessaan voimistuu
Kun minusta hioutuu vähitellen sieluni kaltainen
 



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Herätys!!!!

Kirjoitin tekstissäni "Välii", että sairastuin flunssaan, salamaniskusta. Samassa tekstissä kirjoitin millä asioilla oikeasti on väliä ja, että tarvitsin murtajan menneen ja tulevan syksyn väliin. Universumi halusi nyt ravisuttaa; sairastuin keuhkokuumeeseen. Olen maannut 2,5 viikkoa, syönyt 2 antibioottikuuria, katsonut lukemattomia leffoja, lukenut kirjoja, yrittänyt järjestää parhaani mukaan koiralleni toimintaa sisätiloissa, olen kirjoittanut blogia, jutellut itselleni, jutellut enkeleille. Siskoni ja ystäväni ovat minua auttaneet (kiitos <3), käyneet vierailulla luonani, edes hetken ja vieneet koirani mahdollisuuksien mukaan lenkkeilemään.

Minä säikähdin, oikeasti pelästyin. Ja ei ole kieltäminen etten pelkäisi vieläkin. Keuhkokuume kun ei ole leikin asia. Vaikka yrittää ajatuksensa pitää positiivisena, pelko selän takana kuiskii korvaan "entä jos"... 2 viimeistä päivää ovat olleet jo suhteellisen normaaleita, mieleltä ja ololta. Ja se on kysynyt eniten kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä pysyä levossa, paremmasta voinnista huolimatta.

Nyt minusta tuntuu, että on aika aloittaa jotain uutta. Minut haluttiin pysäyttää, jotta alkaisin uida vihdoinkin pintaan mieleni sopukoista. Alkaa pitäämään taas huolta itsestäni. Ei murehtia turhista, oikeasti elämässäni on kaikki ihan hyvin. Pitää oppia elämään tässä hetkessä. Iloita pienistä asiosta ja alkaa näkemään taas ympärille. Tehdä niitä asioita mitkä tuovat itselle täyttymystä. Sanoa asioita mitä haluaa sanoa. Tehdä muutos jos on pahaolla.

Sanotaan, että elämä etenee 7 vuoden jaksoissa. Minusta tuntuu vahvasti, että uusi jaksoni on nyt alkamassa. Muutin Vantaalle 7,5 vuotta sitten. Silloin olin yhden jakson alussa. Nyt olen valmis aloittamaan jotain uutta. Eikä ole tuulesta temmattua, että mieli ja keho käyvät käsikädessä. Kun mieli sairastuu, sairastuu lopulta kroppakin jos asialle ei tee ajoissa jotain.

Pääsen huomenna töihin. Saan alkaa "kuntouttamaan" itseäni pikkuhiljaa. Nyt vaaditaan edelleen sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä, tahtoa ja voimaa. Ihminen menee suhteellisen huonoon kuntoon kun viettää lähes 3 kokonaista viikkoa, lähes kokonaan 4 seinän sisällä. Ylilyönteihin ei ole varaa.

Huomenna minulla on illalla mielenkiintoinen tapaaminen, siitä voi tulla loppuelämäni ensimmäinen päivä... 
Be ready and willing!



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

My date with Rome 2

Toinen päivä Roomassa valkeni hieman koleana ja sumuisena. Säätiedotuksesta tiesin, että aurinko alkaisi paistamaan puolilta päivin, eli toisenkin päivän sunnitelmani onnistuisivat.

Aloitin aamuni suuntaamalla Vatikaaniin. Olin valinnut hotellini niin, että joka paikkaan pystyi menemään kävellen, en halunnut käyttää aikaani julkisiinkulkuvälineisiin. Kulkuvälineitä ei Roomassa tosiaankaan tarvitse käyttää, mikäli valitsee hotellin keskeiseltä paikalta. Myös suunnistaminen Roomassa on helppoa, koska joka paikassa vastaan tulee piazza,aukio. Karttaa on helppo seurata.

Siis Vatikaaniin. Kun lähdin Roomaan, pyysin silloin ystävääni nostamaan minulle viestin enkeleiltä. Minua matkalle lähtisi ohjaamaan arkkienkeli Mikael. Mikaelista olen puhunut aikaisemminkin. Hän auttaa meitä pääseemään peloista, pinttyneistä ajatuksista. On rohkeuden ja suojeluksen enkeli. Vatikaanissa oli kaikkialla enkeleitä. Tai oikeastaan koko kaupunki, Rooma sekä Vatikaani, on koristeltu enkeleillä. Roomaa voisi kutsua enkelten kaupungiksi, jos LA ei olisi tätä titteliä vienyt. Ikuinen kaupunki ja Euroopan enkelten kaupunki :)
Euroopan enkelten kaupunki

Pietarinkirkko
Vatikaanissa voi aistia hengellisyyden. Pieniä kauppoja kadun varsilla, jotka myyvät kaikkea enkelitauluista krusifikseihin. Pienen Vatikaanin hallitseva rakennus on tietysti Pietarinkirkko. Se on niin kaunis, upea, kuin sen kuvittelinkin olevan. Kohde, jossa olin ajatellut ehdottomasti vierailevani matkani aikana olikin juuri Pietarinkirkko, mutta tulin toisiin ajatuksiin kun näin jonot mitkä veivät turvatarkastukseen. Kovan paikan edessä purin hammasta ja totesin, jotta päiväni aikana ehtisin vielä nauttimaan Roomasta niin kuin olin suunnitellut oli minun jätettävä kirkossa vierailu väliin. Siis toiseen kertaan. Olinhan jo varmistanut paluuni Roomaan edellisenä päivänä. Suosittelen siis suuntaamaan heti kukonlaulun aikaan Pietarinkirkolle niin vältyt pahimmilta jonoilta. Nautin vielä lounaan, ihanan paninin joita saa katukioskeista, Vatikaanissa ennen lähtöäni. Mahtavaa kokemusta ja mielen rauhallisuutta rikkaampana lähdin suunnistamaan takaisin Roomaan.

Saavuin Villa Borghesen puistoon puolenpäivän jälkeen. Villa Borghese on aikoinaan ollut suuri maatila, mutta sittemmin siellä on kahviloita, museoita, gallerioita ja jopa elokuvateatteri. Puisto on niin valtava, että siellä on mahdollisuus vuokrata pyörä tai rullaluistimet käyttöönsä. Ja ennenkaikkea, puistossa on jotain mistä sisäinen lapseni on aina innoissaan; eläinpuisto! Kyllä, matkasuunnitelmani piti sisällään vierailun kuvan kauniissa puistossa ja sen eläintarhassa :)

Villa Borghesen puisto on sydämen muotoinen
Kuten säätiedotus oli luvannut, aurinko alkoi paistamaan ja vaikka oli vasta alkukevät, kohosi lämpötila kesäisiin +20 lukemiin. Mikä sen parempaa kuin nauttia auringosta, seurata eläimiä, nauttia elämästä! Eläintarhasta lähdettyäni jäin kuljeskelemaan puistoon ja koska jalkani kaipasivat lepoa kävelyn jälkeen, ostin kioskista ai niin ihanaa italialaista jäätelöä, kaivoin kirjani laukusta ja istuuduin suihkulähteelle lukemaan.  Ei olotila ja elo tuosta voi juuri parantua. Tunsin olevani täysin turvassa ja olevani osa Italiaa. Ja kyllä ne "bella bella" kommentitkin saivat hymyn huulille :)

Eläintarhassa :)
Puistosta lähdettyäni alkoi olla jo ilta ja päätin suunnata illalliselle. Paluumatka ei mennytkään aivan suunnitelmien mukaan, tai noh, siitä tuli hieman pidempi kuin piti. Roomassa on helppo suunnistaa, mutta mitäs sitten kun tiput kartan ulkopuolelle... ? Minulla on hyvä suuntavaisto, mutta Rooman kokoisessa kaupungissa sekin petti. Onneksi turvana ja mahdollisuutena on aina ottaa taksi, jos näin käy. Minä en kuitenkaan ottanut, vaan itsepintaisesti ajattelin "ja minähän selviän tästä". Ja niin selvisinkin. Hieman pidemmän matkan vain käveltyäni, löysin itseni taas kartalle. Päätin suunnata illastamaan takaisin Espanjalaisille portaille, joilla olin ylhäisessä yksinäisyydessä (usko tai älä) aamulla vieraillut. Nautin illallisen pitkän kaavan mukaan, jonka jälkeen olin aivan puhki päivästä. Oli aika kiittää Roomaa hienoista toisista treffeistä ja suunnata jäätelökioskin :) kautta nukkumaan.

Villa Borghesen kuvankauniissa puistossa
Matkani oli minulle riemuvoitto! Minä pystyin ja kykenin matkustamaan yksin. Ja mikä oli mahtavinta ja samalla oudointa, se oli minulle täysin luontevaa. Edelleen, miksi en ole tehnyt sitä aikaisemmin? Siksi että aika oli nyt. Sain hurjasti itseluottamusta ja itsevarmuutta. En ajattele mitä muut ajattelevat. Matka oli matka itseeni, omiin ajatuksiini ja läsnäoloon vain itselleni. Suosittelen kaikille joskus matkustamaan yksin. Saat suunnitella aikataulusi vain omasi mukaan, voit syödä milloin ja missä tahansa, voit vaihtaa suunnitelmia jos jokin asia tuntuukin paremmalta. Olen suunnitellut jo seuraavaa matkaa jonka tekisin myös Italiaan. Yksin.

Sain tänään ystävältäni lahjaksi kynttilän, jonka viesti huurretunlasin kyljessä on seuraava; usko itseesi, siihen kuka olet ja mitä kaikkea voit olla!






lauantai 25. lokakuuta 2014

My date with Rome 1

Kun kirjoitin matkastani Prahaan mainitsin, että kirjoitan myös viime keväisestä matkastani Roomaan. Kerron myös siitä mikä, miksi ja mitä matka minulle merkitsi, muutamia minulle tärkeitä faktoja unohtamatta. Minä kohtasin Rooman näin :)

Ehkä olen aiemmin maininnut, että vuoden 2014 alku merkitsi minulle muutosta ja uuden alkua, keskittymistä itseeni. Kaiken turhan siivosin ympäriltäni.
Alkuvuodesta minulle myös tuli tunne, nyt on aika lähteä kohtaamaan maailmaa yksin. Omassa parhaassa seurassani, mukanani vain rauha ja ajatukset. Rooma. Jostakin syystä matkakohde oli heti selvä, Rooma... Syy selviäisi minulle myöhemmin. 4 päivää, 3 yötä. Täydellinen ensimmäinen matka yksin. Kuin olen kirjoittanut, yksin meneminen ja tekeminen on minulle aina ollut haastavaa, ja nyt halusin kohdata tuntemattoman.

Colosseum

1.4 kone lennätti minut Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Roomaa ja 4.4 lentäisin Fiumicinon lentokentältä takaisin Helsinki-Vantaalle.
Olin varannut taksin hotellilta valmiiksi noutamaan minut. Hinnassa ei juurikaan ole eroa, otatko taksin kentältä vai varaatko sen etukäteen, etukäteen se on vain noh, helpompaa. Taksikuskini ei puhunut juurikaan englantia, niin kuin italialaiset eivät välttämättä puhu yleensäkään. Taksimatkan aikana hän osasi mainita vain suuri eleisesti Rooman symbolin Colosseumin, kun ajoimme sen ohi, sekä hotellille saapuessa lauseen, jossa kertoi että olisi valmis viemään minut kaupunkikierrokselle mikäli halusin. Kiitin ja maksoin ennalta sovitun könttäsumman kuljettajalle.
Hotellin olin valinnut sijainnin sekä matkabudjettini puitteissa. Hotellin henkilökunta puhui erittäin hyvää englantia (myös ravintoloissa kommunikointi englanniksi sujui hyvin). Sain huoneeni ja olin shokissa! Huone oli niin pieni, ja pienestä ikkunasta hädin tuskin näkyi valoa. Yksin. Matkustin yksin niin tässä tulos. Yksi ihminen mahtuu pieneen huoneeseen. Ei. Ahtaanpaikankammoni alkoi nostaa päätään, ja niinpä otin mukaan matkalaukkuni ja suuntasin takaisin vastaanottoon. Ystävällinen nainen, joka puhui edelleen hyvää englantia mietti hetken ja katseli tietokoneelta tilannetta ja kas, kohta minulle oli järjestetty kahden hengen huone. Non problema, matkani Roomassa voisi alkaa.

Saavuin Roomaan illalla joten heti alkuun edessä oli äärimmäinen haaste, illallinen. Koska oli jo pimeää, päätin että etsin ravintolan läheltä hotelliani ja jätän mahdolliset eksymisseikkailuni koettavaksi päiväsaikana. -Uno? Kysyi tarjoilija valittuani pienen pastapaikan. - Sì, uno persona. Vastasin tarjoilijalle, ja miten luontevalta se tuntuikaan. Tietenkin halusin jakaa saapumiseni ystävilleni facebookissa, mutta huomasin, että minun ei tarvinnut puhelimeeni tukeutua. Jes, pystyisin tähän!

Fontana di Trevi
Seuraava aamu valkeni ja innoissani ryntäsin suihkun ja aamupalan jälkeen kadulle. Koko päivä treffeillä Rooman kanssa, huikeaa! Olin tehnyt alustavan suunnitelman mitä ehdottomasti haluan matkani aikana nähdä. Rooma on niin suuri, ja katseltavaa on niin paljon, että lyhyeen aikaan eli kahteen kokonaiseen päivään ei kannata edes yrittää mahduttaa kaikkea. Kannattaa valita muutama itselle tärkein kohde, jotta jää aikaa nauttia ja aistia.

1. päivänä olin suunnitellut tutkivani hieman muinaista Roomaa, nauttia kaupungista, tunnelmasta ja syödä hyvin. Hotellini läheisyydessä oli ensimmäinen kohteeni, Fontana di Trevi. Se on Nico Salvin 1700-luvulla suunnittelema barokkifantasia, joka ei jätä ketään kylmäksi. Ei minuakaan. Kun heittää kolikon vasemman olan yli, varmistaa näin paluunsa Roomaan...
Tietysti heitin, tottakai.

Lähteeltä suuntasin kaupungin keskustaan.
Söin juuri aamiasen, mutta kupillinen hyvää italialaista capuccinoa maistuisi kera suklaacroisantin. Olen Italiassa, ruuan luvatussa maassa, yksin, ja voin syödä koska haluan, vaikka ei olisi nälkäkään!!! Ihanaa! Niinpä istuin kahvilan ulkopöytään Piazza Venetsialle ja tilasin mitä aioinkin. Aamuauringon paisteessa piti melkein itseä nipistää, voiko tämä olla totta?

Mmmmmm....

Nautittuani cappucinoni ja croisanttini lähdin tutkimaan aukiota, jolta etenin tietenkin Colosseumille. En ollut ostanut mitään lippuja etukäteen, jotta voisin mennä ja tulla niin kuin haluan. Colosseumille päästyäni suuntasin epäröimättä lippukassalle. Sisään oli päästävä. Koska matkani ajankohta oli alkukevät, ei kaupunki ollut vielä tupaten täynnä turisteja, joten jonotus lippukassalla kesti  vain n.15 minuuttia (keskikesällä voi varautua jopa tuntien jonotukseen). Colosseum huokuu historiaa. Minulle se on tullut eniten tutuksi elokuvasta Gladiator. Tunnelman voi aistia. Valtava amfiteatteri on rakennettu orjien ja vankien toimesta vuosina 72-80. Ihmiset ovat tulleet katsomaan kun pääasiassa juuri orjat ja vangit on laitettu areenalle petoeläinten kanssa, taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Colosseum on Rooman symbooli, kun se romahtaa, katoaa Roomakin. Pitäkää siis kiirettä, sadat telineet pitävät Colosseumia  nyt jo pystyssä!

Colossem, katsomo, pala areena, sokkelot joista pedot ja taistelijat nousivat taistelemaan

Lounas Colosseumia ympäröivällä nurmikolla. Kuulostaa epätodelliselta, mutta totta se oli. Siinä heräsi ajatus miksi? Mikä ihme on minua pidätellyt matkustamasta yksin?
Lounaan jälkeen jatkoin historiallisen Rooman aistimista Forum Romanumille sekä Platinus-kukkulalle. Riemukaaria, temppeleitä, monumetteja, pylväitä, ajoilta ennen Rooman tuhoutumista. Miten ihmiset ovat eläneet? Mitä he ovat tehneet? Miltä Rooma on näyttänyt ennen tulipaloa?

Romanttiset portaat vievät Platinus-kukkulalle

Forum Romanum
 

Matka jatkuu upean Phanteonin kautta, minnekkäs muuallekkaan kuin PIZZALLE! Ja kylkeen lasi erittäin hy
vää punaviiniä. Illalla kävelen kujilla, käyn katsomassa Fontana di Trevin uudestaan iltavaloissa. Nappaan vielä hieman iltapalaksi pizzaa (hih, se on vaan niin hyvää Italiassa) ja jäätelöä, joka myös on vertaansa vailla. Jopa italialaiset jäätelöt joita Suomesta saa, eivät ole niin hyviä kuin paikanpäältä saatavat. Maha ja mieli aisteja täynnä hotellille nukkumaan.
Rooma pyysi minua uusille treffeille, we`ll have second date tomorrow!

Katujen tunnelmaa iltaisin





lauantai 18. lokakuuta 2014

Välii

Eilen olin siskoni kanssa katsomassa Suomen Kansallisoopperassa oopperan nimeltä Pellèas ja Melisande. Tämän vuoksi eilinen Vain elämää jakso jäi katsomatta. Elastisen päivän katselinkin tänään jälkeenpäin Ruudusta.

Olen ollut kipeänä keskiviikosta saakka. Yleensä flunssani kehittyvät muutaman päivän kuluessa, mutta nyt flunssa alkoi yhtäkkiä kuin salamaniskusta. Aamulla vähän kurkkukipua ja pari tuntia jälkeenpäin, PAM, oikeasti olin jo kipeä ja nenä vuoti kuin seula.
Eilen kävin lääkärissä. Tulehdusarvoni olivat koholla ja nyt olen antibioottikuurilla. Olo on edelleen tukkoinen ja väsynyt, mutta paranemaan päin. Ja kyllä, uhmasin flunssaani ja lähdin kaikkia oppikirjoja vastaan eilen oopperaan, ystäväni oli hankkinut meille liput ja esiintyi itse myös ks. oopperassa.
Liekkö flunssaan ollut syynä se, että minulla tuli juuri keskiviikkona (15.10) 6 vuotta täyteen nykyisessä työpaikassani...Olikohan universumin tapa sanoa; nyt riitti. ;)

Noh, tässä vähän pidempi pohjustus tämän päiväiseen.
Elastista katsellessa ei voi kuin tulla itsekkin hyvälle tuulelle. Ja niin kuin syvästi ihailemani taiteilija Vesa-Matti Loiri sanoi, että jos kaveri hymyilee 99% päivästä, niin ei sitä voi muuta kuin kunnioittaa. Oikeasti mahtavaa. Mietin, että mitä jos itsekkin alkaisi aamuisin heräämään hieman aikaisemmin ja lähtisikin heti ylös noustua koiran kanssa ulos ja aloittaisikin muut aamutoimet vasta sen jälkeen. Mitä se vaatisi? Puolituntia aikaisemmin heräämistä? Ei paha, vai mitä? Tällainen muutos AAMUUN tarvitsee ehkä hieman sulattelua, mutta taidampa ainakin kokeilla.

Ja taas haksahdin raiteilta. Suurin ajatus tuosta Elan pävästä nousi kuitenkin Samuli Edelmanin esittämästä biisistä Vaan sil on väliä. Siinä oikeasti hyvä kysymys meille kaikille, johon varmasti on hyvä hetkeksi aika ajoin pysähtyä. Silloin kun kaikki menee todella hyvin ja liian kovaa, mutta mielestäni erityisesti silloin kun asiat ei mene kuin toivoisi ja elämä potkii päin kasvoja.  Millä asioilla on oikeasti väliä? Minun sydämeni sanoo näin;

Terveydellä on oikeesti väliä
Onnellisuudella on oikeesti väliä
Yhdelläkin ystävällä on oikeesti väliä
Sinulla on oikeesti väliä

Olin menossa keskiviikkona reiki-hoitoon, mutta jouduin ajan perumaan, koska en olisi pystynyt kurkkuni takia makaamaan tuntia paikoillaan. Laitoin hoitajalleni viestin, että olen estynyt tulemasta. Hän vastasi; "ei mitään hätää, sairasta rauhassa. Flunssa on hyvinkin puhdistumista ja tarpeellinen". 
Näin se taitaa olla. Kunnioitan taas itseäni ja ympäröivää enemmän, nyt maatessani sängyssä sairaana kirjoittamassa ja sitten kun tästä paranen. Tarvitsin murtajan menneen ja tulevan syksyn välille.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Faith

 
 
Ajatus tähän viikkoon, saa käyttää.


Hyväksyvää keskiviikkoa. Lupaan kirjoittaa teille pian. Tuntuu, että samat asiat ovat toistaneet itseään pitkään. Mutta sama se, tämä on minun päiväkirjani!
-JoJo

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sellasta elämää



 " Aina joskus tolkku katoaa, et tiedä nauraa vaiko surra
on kaikki sekavaa, hammasta vaan täytyy purra
ei oo, pakko, juuttuu allikkoon vaik, sellasta se c`est la vie on "
- Pauli Hanhiniemi - Sellaista on c`est la vie




lauantai 20. syyskuuta 2014

"Maktub" - niin on kirjoitettu



Viime viikot olen uinut aika syvissä vesissä. Siksi olen hetken viettänyt hiljaiseloa. Syksy. Niin kuin eräässä edeltäneessä teksissä pohdin, ei päästänytkään otteestaan vaan vei syvemmälle. Nyt alkaa taas valoa näkyä tunnelin päässä.

Olen myös syvissä ajatuksissa tällä hetkellä. Luin kahdessa päivässä Paulo Coelhon kirjan Alkemisti. Olen kuullut kirjasta jo kauan sitten, mutta olen kuvitellut sen olevan tiiliskiven kokoinen opus, ja hitaana lukijana minua sellainen on kauhistuttanut. No, teokseen tutustuneet jo tämän tietävät, teos ei ole tiiliskiven kokoinen. Se on 171 sivua pitkä ja helppo lukuinen. Ihailen Coelhon tapaa kirjoittaa selkeästi. Coelho vie lukijan tarinaan. Niin syvälle tarinaan, että en ole edelleenkään varma luinko jonkun toisen elämänkerran, fantasiaromaanin vai faktatietoon perustuvan tietokirjan. Niin tai näin, sain ajatuksia koko elämäntielleni.

Tarina alkaa näin;
"Pojan nimi oli Santiago. Alkoi hämärtää kun hän saapui lammaslaumoineen vanhalle, autiolle kirkolle. Kirkon katto oli sortunut aikoja sitten, ja suuri vaahtera kasvoi entisessä sakaristossa."
Tarina loppuu näin;
"Pojan nimi oli Santiago. Hän tuli pienen, aution kirkon luo juuri kun alkoi hämärtää. Vaahtera oli yhä sakaristossa ja puoliksi sortuneen katon lävitse näkyivät yhä tähdet. Hän muisti yön jonka oli viettänyt siellä lampaineen; se olisi ollut rauhallinen yö jollei hän olisi nähnyt unta. Nyt hänellä ei ollut mukanaan lammaskatrasta vaan lapio."

Se mitä alun ja lopun väliin mahtuu, kertoo siitä kuinka tärkeää ja rikastuttavaa on seurata omaa elämäntietään, unohtamatta mistä tulemme ja mitä olemme. Ja kuinka oman elämäntien voi löytää jo sieltä missä on. Coelhon kirjoituksen mukaan, sydän tietää kaiken, koska se on lähtöisin Maailman sielusta. Ja sinne se myös jonain päivänä palaa. Kuuntele sydäntäsi niin seuraat omaa elämäntietäsi.
Kirja on täynnä ajatuksia, jotka antavat ajattelun aihetta. Tämä ajatus kolahti tähän hetkeen eniten. Se on ote Alkemistin ja pojan välisestä keskustelusta aavikolla.
"Sinun on opittava seuraava asia: ennen unelman toteutumista Maailman sielu tutkii kaiken matkan varrella opitun. Se ei tee niin pahuuttaan vaan siksi, että omaksuisimme kaikki ne opetukset jotka olemme oppineet kulkiessamme kohti unelmaa ja päämäärää. Siinä vaiheessa useimmat antavat periksi. Kutsumme sitä aavikon kielellä hetkeksi jolloin`ihminen kuolee janoon nähdessän jo kaukana siintävät palmut`. Kaiken etsinnän pohjana on aloittelijan hyvä onni, mutta lopussa voittaja joutuu aina koetuksella. Poika muisti kotimaansa vanhan sananlaskun, jonka mukaan yö on synkin juuri ennen auringonnousua."

Kirjan alussa kerrotan kolmenlaisista Alkemisteista. Kolmas on sellainen joka ei ole koskaan kuullut alkemiasta, mutta on oma elämänsä kautta onnistunut löytämään Viisasten kiven.
Minulla heräsi ajatus. Ajatus, että jokainen ihminen voi olla oman elämänsä Alkemisti, jos vain uskaltautuu seuraamaan ennusmerkkejä unohtamatta lähtökohtaansa.

Minun oli aika tarttua kirjaan nyt, ennen en ollut edes teosta tutkinut. Suosittelen lukemaan kirjan, jos oma elämäntie tuntuu olevan hukassa. Pyörittele kirjaa hetki kädessäsi ennen kuin päätät ostaa tai lainata sen. Sydän kertoo milloin sinun on oikea aika lukea se.



Kaikki lainaukset ovat kirjasta:
Paulo Coelho, Alkemisti
julkaisija Bazar

torstai 11. syyskuuta 2014

Avautui!


 Kuka sä oot ja mitä teet mun edessäni kello viis,
on aamuyö ja uppoon taas sun silmiis ja mietin mikä tunne tää on – oi ei.
Kello lyö kuus, muutetaan maailmaa ja naapuri huus "olkaa jo hiljempaa",
mut meidän avaruus on tässä vaikka hiffaa muut ei.
Mitä sä teet kun katsot mua se ohi ei mee,
toisinkuin muut katseet joita niin pelkään.


BEIBI räjäytä mut tässä, BEIBI aamuhämärässä,
BEIBI sä et tarvii mitään
muuta jos saat suudella mun punaista suuta.
BEIBI räjäytä mut tässä, BEIBI puolielämässä,
BEIBI mä en tarvii mitään
muuta jos sä saat mut kiinni ei oo takas paluuta.


Suhteet ei muutu paremmaks oli niitä takana tuhat tai kaks,
mä kävin yhä uhkarohkeemmaks ja rakastuin yli rautamuurin.
Ja kun tuli kohtaa vihdoin ilman siitä tulee kuumaa,
tää on meille kiellettyä huumaa, tää on voima kaikkein suurin.
Pyyhi pelko pois ja näytä kuinka käsi tatuois silmät mun selkään,
että aina sut nään.


BEIBI räjäytä mut tässä, BEIBI aamuhämärässä,
BEIBI sä et tarvii mitään muuta jos saat suudella mun punaista suuta.
BEIBI tartu muhun kiinni, BEIBI oon sun heroiini,
BEIBI sä et tarvii mitään
muuta jos sä saat mut kiinni ei oo takas paluuta.


Jos mä tähän lähden mitä en tehnyt muiden tähden,
niin ole mulle sen arvoinen.
Jos mä tähän lähden sua piiloon kätke en,
vaan aion olla silminnähden onnellinen.


BEIBI räjäytä mut tässä, BEIBI aamuhämärässä,
BEIBI sä et tarvii mitään
muuta jos saat suudella mun punaista suuta.
BEIBI tartu muhun kiinni, BEIBI oon sun heroiini,
BEIBI sä et tarvii mitään

muuta jos sä saat mut kiinni ei oo takas paluuta.

Mä tiesin sä oot tehty mulle, sä tiesit mä oon tehty sulle.
Mä oon sun, sä oot mun.
-Haloo Helsinki! Beibi

Tämä biisi tulee minua vastaan aivan joka paikassa. Okei, sitä soitetaan tällä hetkellä aika paljon radion aalloilla, mutta jokin siinä saa huomioni kiinnittymään. Luulen, että tänään sen sanoma minulle yhtäkkiä avautui. Nähtäväksi jää...
Johdatus voi tulla missä muodossa tahansa; kappaleessa, kirjassa, lehdessä, vastaan tulevalta ihmiseltä!
Mukavaa torstaita :)

lauantai 6. syyskuuta 2014

Syksy läikyttää

 

Aamu. Heräsin koirani tassujen rapsutteluun ja hännän paukutukseen. Ajatus; pääni on kipeä, niin kuin eilen illalla nukkumaan mennessä. En jaksa. Haluan jäädä vain sänkyyn makaamaan, en halua lähteä tänään yhtikäs mihinkään.
Aurinkoinen syysilma piristää hieman. Mieli on silti synkkä, kyyneleet nousevat silmiin.  Myönsin itselleni viikko sitten, että olen yksinäinen. Ennen kielsin sen, mutta nyt myönnän, että ihminen tarvitsee täydentyäkseen toisen ihmisen. Osaan elää yksin, enkä häpeä sitä. Mutta minäkin kaipaan läheisyyttä. Osani on oma valintani, tarvitsin sitä kasvaakseni. Ymmärtääkseni. Syksy....

Istuin puunrungolle metsään. Huomasin maassa risujen ja sammaleiden joukossa hämähäkin kutoman verkon. Aamu oli vielä niin aikainen, kaste ei ollut ehtinyt kuivua. Se millaisena verkko näkyi aamukasteessa oli uskomattoman kaunista. (Minulla ei ollut kameraa mukana, mutta se ei ehkä olisi tehnyt edes näylle oikeutta).
Käänsin hetkeksi pääni pois ja kun katsoin maahan ja seittiä uudestaan, yhtäkkiä samanlaisia aamukasteen kostuttamia verkkoja oli ympärilläni kymmeniä! Suuni loksahti auki. Mistä nämä tulivat? Miten en näitä huomannut aikaisemmin? Isoja ja pieniä, levymäisiä, kolmiulotteisia, eri muotoisia. Luonto järjesti minulle oman taidenäyttelynsä. Kiitos siitä!
Vaikka mieli on välillä maassa, kuinka synkkä tai musta, mieli ja katse on hyvä pitää avoimena, vaikka se tuntuisi välillä vaikealta. Universumi haluaa aina kertoa sinulle asioita ja näyttää sen positiivisia puolia. Sen minä opin tänään.

Aamulla olisin toivunut syliä ja käsiä, jotka olisivat voineet hieroa kipeää niskaani ja saaneet päänsärkyni kaikkoamaan. Niitä en saanut, mutta sain jotain muuta. Universumi heittelee minua tänään mojovilla palikoilla. Ihmiset, joita juuri tänään en olisi jaksanut nähdä (puolitutut ja entisen ihastukseni vaimo, joka jostain ihmeellisestä syystä pitää minua hyvänäkin tuttuna), ovat tulleet vastaan. Ja tunnen, että kaikki ei ollut vielä tässä. Joten bring it on! Olen auki ja otan vastaan sen mitä vastaan tulee. Ja toivon, että ymmärtäisin mitä näillä asioilla tarkoitetaan ja halutaan kertoa. En ymmärrä ehkä vielä tänään, mutta ehkä ymmärrän huomenna. Jospa uskaltautuisin vielä tänäänkin nenän ulos pistämään...


"Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista
Että kuiskauskin on huuto
En vaihtais sekuntiakaan
En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt"
- Samuli Putro, Olet puolisoni nyt
 
 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Jännän äärellä

Lomani päätteeksi otin kortin alkavalle syksylle. Mitä "syyskausi" toisi tullessaan?
Sain kortin Luovuus.


Luulin löytäneeni kanavan johon puran luovuuttani, tämän blogin. Pyysin enkeleiltä myös ohjausta , niin kuin kortissa kehotetaan. 
Pari päivää sitten jouduin kyseenalaistamaan luovuuteni. En lähde sen kummemmin tässä tapahtunutta avaamaan, mutta omaa ilmaisuani jouduin miettimään ja mietin edelleen.
Kirjoitukset ovat minun ajatuksia, minun kasvutarina. 
Tajusin tuossa iltalenkillä erään asian; lukossa ollut alintajuntani alkaa avautua. Pikkuhiljaa.
Olen pyöritellyt muutaman päivän tätä asiaa mielessäni. Tänään puhuin sen auki. Puhumisen ja kuuntelijan voimaa ei voi aliarvioida.
Päätin, että jatkan kirjoittamista. Tämä on minun omani , minun luomani, minun ajatukseni. Asia jota olen pitkään halunnut tehdä.
Nämä ovat minun kokemuksiani, omia tuntemuksiani. Omissa ajatuksissa ja omassa kasvussa ei ole mitään anteeksipyydettävää. 
Mitenkäs se menikään; miulla on oikeus miun ommiin tunteisiin :)
 


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ihanat enkelit

Puhun kirjoituksissani paljon ohjauksesta ja enkeleistä ja tässä kohtaa on ehkä hyvä aika kertoa, miten enkelit  tulivat minulle tutuiksi. Ainahan enkelit ovat meidän vierellä kulkeneet, mutta noin 1,5 vuotta sitten ajatukseni avautuivat ja uskaltauduin ottamaan ohjausta vastaan.

Ensi kertaa enkeleistä ja niiden parantanvasta/ohjaavasta energiasta kuulin ystävältäni, joka oli työkavereittensa opastamana löytänyt energiahoitajan, joka käytti hoitona saamaansa ohjausta enkeleiltä. Ystäväni ja hänen miehensä olivat pitkään kamppailleet lapsettomuuden takia ja suhde oli ajautumassa umpikujaan. Ystäväni kävi hoidoissa säännöllisesti, ja samalla hän alkoi säteillä. Turha huoli ja murhe katosi, ilme valaistui ja ystäväni uskoi taas tulevaan. Kiinnostuin jo tuolloin itsekkin, koska olen aina pitänyt itseäni henkisenä, intuitiivisena ja johonkin ohjaukseen uskovana.

Tammikuussa 2013 minulle tuli jonkin asteinen uupumus, ja koin että halusin mennä kokeilemaan energia-enkelihoitoa. Menin Helsingissä erääseen hoitolaan, jossa muutama vuosi tästä taaksepäin kävin meediolla katselemassa silloista tilannettani.
En nyt muista tarkasti päivää jolloin aikani oli alunperin varattu, mutta joka tapauksessa jouduin työmatkan takia siirtämään ennalta sovittua noin 2 viikkoa eteenpäin. Se että jouduin ensimmäisen aikani siirtämään oli jo itsessään johdatusta. Tuon 2 viikon aikana, 22.1.2013 koirani Fanny kuoli. Tarvitsin tuon tapahtuman jälkeen ohjausta ja energiaa entistä kipeämmin. Aika jo oli valmiina, viikon päästä koirani kuolemasta.

Hoitajilla on erilaisia tapoja tehdä hoitoa. Minun hoitajani peitteli minut hoitopöydälle huovan alle, ja koko hoidon ajan hän piti minua nilkoista kiinni. Hän kertoi minulle asioita, asioita joita kuuli enkelten kuiskivan. Hän kertoi miksi koirani oli lähtenyt pois, mitä se merkitse minun elämässäni, ketkä kulkevat aina vierelläni, miten puhun enkeleille ja miten pyydän heiltä ohjausta kun sitä tarvitsen. Kun haluaisit jotain tapahtuvan, pyydä enkeleiltä hiljaa mietteissä tai ääneen muodossa "olisin iloinen jos...". Toinen asia mitä enkeleille tulee sanoa, on kiitos. Hoidon aikana itkin, mieli kepeytyi, asiat selkenivät. Hoitaja kertoi minulle miksi minä olen täällä, mikä on minun tehtäväni. Minä olen vanha sielu, ja ymmärrän tuon tiedon jälkeen paremmin sitä mitä minulle on tapahtunut. Tuon käynnin jälkeen opin katsomaan aiemmin tapahtunutta realistisesti, kääntämään sen positiiviseksi, irrottautumaan katkeruudesta. En edelleenkään sano, että työ olisi tehty ja kokonaan eheytynyt olisin, ehei, matkaa on vielä.
Tuon hoitokerran jälkeen laitoin tietysti heti testiin tuon "olisin iloinen jos...". Ja kappas, pyysin kahta asiaa tuon illan aikana, sain molemmat. Aina asioita ei tapahdu vaikka kuinka pyytäisit, mutta silloin niiden ei kuulukkaan tapahtua ja joskus asiat tapahtuvat viiveellä. Asiat tapahtuvat juuri silloin kun niin on parasta.

Tänä päivänä juttelen enkeleille päivittäin, en aina ääneen, myös mielessäni. Pyydän heitä mukaan eri tilanteissa, missä muodossa tilanne sitä vaatiikaan. Jooga-tunnille mennessäni pyydän enkeleitä mukaan rauhoittamaan, tuomaan kykyä olla läsnä vain itseäni ja kehoani varten. Töissä asiakastapaamiseen mennessä, pyydän rohkeutta, itsevarmuutta ja selkeyttä.Töistä kotiin tullessa pyydän kykyä irrottautua päivän tapahtumista. Nukkumaan mennessä kiitän kuluneesta päivästä.

En näe enkeleitä heidän koko olemuksessaan, mutta yhden valoina nähdyn kokemuksen teille tähän loppuun jaan: Jokaisella arkkienkelillä on oma valonsa. Arkkienkeleitä on seitsemän, jokainen työskentelee tietyllä säteellä. Useasti minulle on noussut enkelikorttipakasta (jota käytän silloin kun ohjausta tarvitsen) arkkienkeli Mikael. Mikael on rohkeuden, vahvuuden ja suojeluksen enkeli. Hänen valonsa on kirkkaan sininen. Eräänä iltana metsässä kävellessäni koirani kanssa, huomasin sinisen valon vilahtavan pensaassa. Toinen valo välähti hieman kauempana. Kolmas valo tuli taas eri suunnasta. Taisin jopa puistella päätäni, että mitä ihmettä. Kävelimme hieman eteenpäin, kulman takana oli saksanpaimenkoira irrallaan. Omistaja oli kyllä vieressä, mutta ei viitsinyt koiraansa kytkeä. Meinasin kääntyä kannoillani, sillä vaikka isojen rotujen ystävä olenkin, saksanpaimenkoiraa pelkään jostain syystä. Sitten valot tulivat mieleen, ja tunsin että meitä suojataan. Kävelimme koirani kanssa tuon "pariskunnan" ohi, sakemanni nosti niskavillansa, mutta siinä kaikki. Kaikki hyvin. Tuo on ainut kokemus jossa olen ohjauksen nähnyt. Toivottavasti näen niitä lisääkin. Uskon niin.

Höyhenet ovat viestejä enkeleiltä. Jos alat tarkkailemaan ajatuksiasi ja ympäröivää maailmaa, huomaat että sinulle läheteään viestejä aikatavalla.
Valpasta keskiviikkoa!








tiistai 19. elokuuta 2014

Vltavan varrella


Kuva hotellimme lähettyviltä (Mala Strana). Kuvassa kohoaa Prahan linna ja Pyhän Nikolauksen kirkko

" Paikka on paitsi kaunis myös tarkkaan harkittu, sillä kaupungin ydin on kukkuloiden ympäröimässä laaksossa. Nykyäänkin jotkut matkakohteet pysäyttävät kyynisimmänkin matkailijan, Praha on yksi sellainen. Se ei ole koskaan tuhoutunut sodassa, ja kaupungin tuhatvuotinen historia on tehnyt siitä ainutlaatuisen ja henkeäsalpaavan nähtävyyden." - Berlitz, Praha matkaopas

Näin ollen laajennan kirjoituksiani myös matkailuun. Tämä olkoon ensimmäinen. Keväällä tein matkan Roomaan, ja sen ainutlaatuisuudesta kerron teille myöhemmin.

Teimme siskoni kanssa viikonloppu matkan elokuussa Prahaan, tuhansien tornien kaupunkiin. Ja todentotta, kaupunkiin saapuessa, laskeutuessa alas kukkulaa, kaupungista nousevat esiin tuhannet tornit, kauniit, vanhat, kullatut.
Saavuimme Prahaan perjantai aamupäivänä ja kotimatka koittaisi sunnuntai-iltana.
Olen aina halunnut matkustaa Prahaan syystä tai toisesta. Ehkä alkuperäinen syy on se, että luokkakaverini noin 14 vuotta sitten matkusti Prahaan silloisen poikaystävänsä kanssa, ja kuvaili kaupunkia niin näyttäväksi ja romanttiseksi. Olen haaveillut matkustavani sinne myös poikaystäväni kanssa, mutta koska pysyvää sellaista ei ole näköpiiriin ilmaantunut, siskokaan ei ole huono vaihtoehto :)
Taidekuva ennen lähtöä oopperaan
Yövyimme aivan vanhan kaupungin (Stare Mesto) tuntumassa, sillan toisella puolen paikassa nimeltä Hotel Trinidad Prague Castle. Hotelli oli suhteellisen pieni, vain noin 14 huonetta. Nimensä hotelli on saanut Prahan linnan mukaan, joka sijaitsee noin 5 minuutin kävelymatkan päässä. Koko matkan aikana emme käyttäneet muita kulkuvälineitä kuin taksia lentokentältä hotelliin ja takaisin. Kaikin puolin hotelli oli loistava. (Jos olet matkustamassa Prahaan, voit lukea tarkemmat arvosteluni Tripadvisorista.)
Praha on tunnettu juoma- ja ruokakulttuuristaan. Tsekkiläinen olut on "kuulemma" vertaansa vailla. Kirjoitan "kuulemma" siitä syystä, että en itse ole erityisemmin oluen ystävä, paitsi ulkomaanmatkoilla, joten en erota oluissa eroja. Paitsi tummassa ja vaaleassa :) Olutta tuli kuitenkin juotua. Toki myös viinejä saa, ja tsekkiläiset viinit ovat hyviä ja tunnettuja maan sisällä (ostin pullon punaista tuliaiseksi kentältä, ja oli todella hyvä). Jos mieli tekee kuohuvaa, suosittelen sitä nauttimaan italialaisessa ravintolassa. Siellä se on aitoa ja tuoretta kuplien kera, baareissa se saattaa olla hieman väljähtynyttä ja ehkä myös sitä sun tätä.  Ruoka on hyvin konstailematonta, enimmäkseen saatavana on lihaa ja perunaa. Ei kannata odottaa tajunnan räjäyttävää makumatkaa, jos ammennat itseesi tsekkiläistä ruokaa, ruoka on perus hyvää ja täyttävää, "keep it simple" tyylistä. Tosin viikonlopun matkalla saa ruoka- ja juomakulttuuriin vain pintaraapaisun. Kävimme lauantai-iltana syömässä italialaisessa ravintolassa nimeltä Il Mulino ja voin todella suositella lämpimästi.
Prahan kaupunki on kaunis, hyvin säilynyt, puhdas ja selkeä. Siellä on helppo löytää paikasta toiseen, ja jos ei tosiaan kulkuvälineitä halua käyttää, ei tarvitse, koska kaikki tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä. Rakennustyyli miellytti erityisesti silmääni ja olisin voinut tuijottaa iltavalaistua Tynin kirkkoa tuntikausia. Barokki ja gootti kohtaavat kaupungissa. Yhdellä sanalla kuvattuna: upeaa! Rakennuksissa on niin pieniä yksityiskohtia, että voisi jopa luulla niiden olevan pienoismalleja tai oopperan lavasteita.
Oopperan lavasteista puheen ollen, Prahassa oli matkamme aikaan Italialaisen oopperan viikot. Kävimme katsomassa siskoni kanssa Don Giovannin. Ensimmäinen oopperani, ja voin kertoa että olen menossa uudestaankin! En olisi edes vielä 2 vuotta sitten ukonut että olen kuuntelemassa aarioita, taitavat laulajat vetävät korkealta ja kovaa. Ei voi kun ihailla. Niin kuin Richard Gere sanoo elokuvassa Pretty Woman; "oopperaa joko rakastaa tai vihaa". Luulen että suhteemme kääntyy rakkauteen :)
Praha yllätti kaupunkina erityisesti siisteydellään ja kielitaidollaan. Englannilla pärjää hyvin ja erityisesti ravintoloissa ja hotelleissa henkilökunta on hyvin kielitaitoista. Prahan yöelämästä löytyy kaikille kaikkea ja ympäri vuoden Prahassa on paljon turisteja. Olisipa ihana nähdä kaupunki joulun aikaan lumipeitteessä ja valoissaan.... Koska halvat hinnat ja olut tuo kaupunkiin myös bilematkailijoita, kannattaa huonosti nukkuvan varata mukaan korvatulpat. Hotellimme oli rauhallinen, mutta jos seinät ovat joka paikassa yhtä ohuet, voisin kuvitella niiden olevan tarpeen.

Siskoni kanssa olemme aikasemmin tehneet yhden reissun kahdestaan noin 10 vuotta sitten. Jo oli aikakin uusinnan! Kumpikin oppi matkan aikana varmasti toisesta enemmän ja löysi uusia puolia. Uskon että matka myös lähensi meitä.Meillä on ikäeroa 11 vuotta, ja luulen että olemme pikkuhiljaa saavuttamassa saman aaltopituuden. Aioimme tehdä reissusta vuosittaisen tavan, elokuussa viikonloppulomalle jonnekkin kaupunkiin. Päätimme että pistäydymme ensi vuonna Lontoossa.

Matkailu avartaa ja se on mielestäni aivan totta. Löysin siskostani uuden puolen, joka ajatttelee samoin kuin minä, on herkkä ja haluaa oppia elämästä kuten myös minä. Hetkeksi kaikesta irti päästäminen on ihanaa, mieli on avoin ja arkea ei voi edes kuvitella. Kun palaa reissusta, huomaa aina jonkin muuttuneen; pukeudut eri tavalla, nautit asioista eritavalla, syöt eritavalla, olet vapaampi ja huolettomampi. Ainakin hetken :) Sara Bareillesin kappaleen sanoin "I wanna see you be brave" (kappale soi hotellissa ensimmäisenä päivänä kun saavuimme Prahaan...)
Ihanaa tiistaita lukijoilleni!

Tynin kirkko edustaa gootti-tyyliä parhaimmillaan

tiistai 12. elokuuta 2014

Ohjausta

Viime kirjoituksessani kerroin sattumuksesta, joka tapahtui viime pääsiäisenä.

Niin kuin kirjoitin, olin myös nyt lomailemassa Pohjoisessa, lähdimme ystäväni kanssa viettämään iltaa Oulun yöhön myös tällä kertaa. Päädyimme samaan baariin, jossa tuolloin pääsiäsenä koin kohtaamisen. Vaikka tiesin tämän miehen olevan tällä hetkellä kaukana lomailemassa, rohkenin laittaa hänelle viestin (alkoholin osuutta asiaan tutkitaan... :) ), jossa kerroin olevani samassa paikassa jossa tapasimme, vain hän puuttui.

Sain vastauksen seuraavana yönä; tapaamani mies kertoi, että matka oli sujunut erittäin hyvin, hän kertoi löytäneensä matkalta onnen ja tuovansa sen mukanaan Suomeen.
Vastasin; matkasi on siis onnistunut täydellisesti, löysitpä onnen missä muodossa tahansa, olen onnellinen puolestasi. Onni on hyvä tunne!

Ei enää viestejä.
Tuona yönä, kun sain mieheltä viestin, kurkkuuni nousi pala, aloin voida huonosti. Reagoin kaikkeen kehollani. 04 yöllä pyysin ohjausta enkeleiltä. Sain ohjauksen joka kirvoitti kyyneleet silmiin, mutta pala katosi. Ohjaus kosketti minua valtavasti, koska tunnistan sen. Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut kuinka menneisyys muokkaa meitä, tämä liittyy siihen. Ja voi taivas, että yritän koko ajan päästää menneestä irti! Olen hyvällä tiellä vaikka unohdettavaa on vielä paljon. Tulkitsen ohjauksen niin, että minulle kyllä annetaan kohtaamisia ja rakkautta, kun vain karistan menneet ja uskallan.

Vaikka pääsiäisenä tapahtunut kohtaaminen ei ehkä ollutkaan sitä mitä toivoin, olisi se viesti tulevasta :)
Kesäistä viikon jatkoa!


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Hiljaiseloa ja sattumuksia

Olen viettänyt hiljaiseloa blogini suhteen muutaman viikon, johtuen alkaneesta lomastani. Tekstiä voi siis elokuun ajan tulla verkkaisesti, mutta tahti kiihtynee syksyä kohti.

Tällä hetkellä vietän lomaani kaupungissa, josta olen kotoisin. Huomenna jatkan matkaani Ouluun, jossa tapaan ystäviäni. Täällä pohjoisessa oleminen ja Ouluun meneminen on ihanaa, mutta saa myös oloni tuntemaan haikeutta ja ikävää.

Viime keväänä olin täällä pääsiäisen aikaan. Olin aikeissa viettää lomaa kotipaikkakunnallani ja myös silloin käydä tapaamassa muutamaa ystävääni Oulussa. Mielessä ei käynyt sattumaltakaan laukkuani pakatessa, että voisin päätyä yöelämään. Näin kuitenkin kävi, kun ystäväni ilmoitti saavansa poikansa hoitoon ja ehdotti tyttöjen iltaa "niin kuin ennen hyvinä aikoina". Selvä, ystäväni vaatekaapin kautta kaupungille ja Oulun yöelämään. Vietimme paljon aikaa Oulussa asuessani, eli yli 7 vuotta sitten, eräässä baarissa joka sijaitsee keskeisellä paikalla, Oulun rotuaarilla. Ehdimme hetken olla baarissa ja tanssia. Porukka, jota baarissa oli, oli täyttänyt juuri ja juuri 20 vuotta, ja totesinkin ystävälleni että tunnen itseni äärettömän vanhaksi. Kun DJ ei tiennyt mikä on Alice Cooperin biisi Poison, se oli meille liikaa. Lähdimme jatkamaan matkaa.
Illan aikana tapasin miehen. En kiinnittänyt tähän yksilöön huomiota ensin, mutta myöhemmin tämä osoittautui varsin supliikiksi ja miellyttäväksi illan aikana muutamia lauseita vaihtaessamme. Illan aikana pyysin miestä tanssimaan, mutta sain pakit. "Selvä, neeext!" ajattelin :)
Kun ilta oli päättymässä ja olimme hakemassa takkejamme, sama mies istui baarin tuulikaapissa ja tuijotti minua. Puhelin muille miehille ja tuttavilleni, mutta aikaisemmin tapaamani mies tuli seuraamme. Oli viittä vaille, että en kehottanut häntä kääntämään nenäänsä kohti ulko-ovea ja todennut että hänen junansa meni jo. Jokin miehessä kuitenkin vetosi ja kun hän sinnikkäästi pyysi saada tietää nimeni, kerroin sen hänelle. Sitten mies katosi. 5 minuuttia tämän tapahtuman jälkeen avasin facebookin, johon mies oli laittanut minulle viestiä.
Seuraavana päivänä menimme kahville. Kävelimme puistossa, hänen seurassaan oli äärimmäisen helppo olla.
Tapasimme myös seuraavana päivänä. Huomasimme kuinka paljon yhteistä meillä olikaan ja kuinka hyvin tulimme juttuun keskenämme. Sen enempää ei kuitenkaan tapahtunut. Tiesin että miehellä oli joku pieni säätö meneillään naisen kanssa joka tällä hetkellä asuu kaukana, ison rapakon toisella puolella. Ymmärsin myöhemmin miksi emme tavanneet kesän aikana, suunnitelmista huolimatta. Tähän ihmiseen voi luottaa. Hän ajattelee kuin minäkin, kun joku on kesken, ei toista voi aloittaa ennen kuin edelliseen on ratkaisu löytynyt.
Mies on nyt siellä rapakon takana. Hän tulee takaisin kun minä lähden kotiin Vantaalle. Menemme ristiin. En tapaa häntä tällä reissulla, ja tästä syystä mieleni on haikea, jopa kyynel saattaa tulla silmä nurkkaan. Jostain syystä hän on vallannut ajatukseni. Pidimme tiiviisti yhteyttä tuon pääsiäisen jälkeen, mutta kun huomasin ajattelevani häntä taukoamatta, oli aika ottaa etäisyyttä.
Kuka tietää mitä syksy tuo tullessaan. En halua ja suostu uskomaan, että juttumme olisi tässä. En vain voi! Mutta jos se oli, mitä minulle halutaan tällä viestittää? Tapahtumaketjulla täytyi olla tarkoituksensa, kaikki oli niin täyttä sulavaa sattumaa. Ehkä se selvinnee ajan kanssa....



Vielä loppuun on pakko kertoa eilisestä sattumuksesta. Ajoin Kuopiosta pohjoiseen. Ajoin kuitenkin harhaan, ja poikkesin siltä reitiltä jota pitkin olin Kuopioon päin tullut. Jos en olisi ajanut harhaan, en olisi löytänyt valloittavaa, täysin autiota uimarantaa, joka oli lämpimine vesineen hetken täysin minun. Kesä ja loma! Joskus voi olla hyväkin hieman eksyä reitiltä ;)
Ihanaa aurinkoista viikkoa!









sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kun se vaan klikkaa

Jokainen, vuoren varmasti (ainakin uskoakseni) tietää tunteen, kun jonkun ihmisen kanssa vain klikkaa ensimmäisestä lauseesta lähtien. Vaikka ette ikinä olisi tavanneet aikaisemmin missään tilanteessa, ette olisi edes kävelleet vastaan kadulla, ette olisi edes kuulleet toisistanne. Mutta sanaton yhteys syntyy ensikohtaamisesta? Tiedätkö, se vaan klikkaa.

Minä tapasin viime keväänä hengen heimolaiseni. Tapasin hänet netin kirpputoriryhmän kautta. Ostin häneltä 2 dvd.tä, Veskun ja Titanicin. Tapasimme koiriemme kanssa, molemmilta jättirotu sattuu löytymään sohvalta. Puhe ja sanat vain soljuivat, muurit katosivat. Sen tapaamisen jälkeen minusta tuntui, että tämä ihminen oli tullut elämääni jäädäkseen. Palasin kotiin ja kiitin siitä, että minua oli kuunneltu. Pari viikkoa ennen tätä kohtaamista nimittäin esitin hiljaisen toiveen tutustua uuteen ihmiseen. Ihmiseen joka olisi samalla aaltopituudella kanssani. Ihmiseen joka kuulee ja kuuntelee.

Meillä on 20 vuotta ikäeroa. Se ei haittaa. Eilen olin ystäväni luona. Puhuimme molemmat taustoistamme , mistä ja millaisista olosuhteista ponnistamme. Tarinamme, niiden ihmisten takana, joita tänä päivänä olemme, ovat ikäerosta huolimatta hämmentävän samanlaiset. Kumpikaan meistä ei ole kasvanut kultalusikka suussa, mutta jos olisimme, emme olisi sellaisia kuin nyt olemme, emmekä todennäköisesti istuisi tässä puhumassa pikkutunneille elämästä.  Kilistämässä ja kiittämässä toisiamme siitä, että löysimme toisemme.

Tänään tunnen suuren suurta riemua siitä miten ihanan ihmisen olen saanut elämääni! Kiitos.
Aurinkoista ja ihanaa sunnuntaita!




lauantai 12. heinäkuuta 2014

Loma loma loma loma

Minulle iski eilen epätoivo. Kaikki muut kollegani ovat tällä hetkellä lomalla, minun lomani alkaa vasta 2 viikon kuluttua, ja jostain syystä eilen minusta alkoi tuntua, että oikeastaan se ei ala koskaan. Jäin pois junasta Helsingin päärautatieasemalla, ja silmäni osuivat juuri avatun kahvilan ikkunaan; erikoiskahvit 2€. Kiitos, hasselpähkinälatte helpotti ahdistustani, sai hymyn takaisin huulille.

Jostain syystä haluan pitää aina lomani vasta loppukesästä. Yksi syy varmastikkin on se, että on mitä odottaa. Muut palaavat lomalta, minulla se on vasta alkamassa. Toinen syy on se, että olen joutunut tapani orjaksi, osittain hieman tahtomatta, ja osittain hyväsydämisyyttäni; minulla ei ole perhettä, johon vaikuttaisi tarhojen ja päiväkotien sulkeutuminen heinäkuuksi, minulla ei ole puolisoa, joka aloittaa lomansa juhannukselta, ja yhteistä loma-aikaa on vain saatava. Minun on helppo ollut joustaa. Kolmas on se, että kesällä toimistolla saa puuhastella ihan omassa rauhassa, voit puhua puhelimeen juuri niin kovalla äänellä kuin haluat, kukaan ei kysele mikä tilanne missä mennään. Saat olla itse vastuussa kaikesta. Eipä siinä, viime kesinä olen huomannut, että myös ne parhaimmat säät ovat myös loppu kesästä. Kun palaa lomaltaan takaisin töihin vasta elo-syyskuun vaihteessa, muutamat kuukaudet ennen talven ensimmäisiä pidempiä vapaita menevät helpommin. Ehkä ;)

Eräs työkaverini piti loman tänäkin vuonna osissa. Niin kuin myös edellisenä kesänä, hän jäi lomalle jo ennen juhannusta. Palattuaan lomalta hän oli murheen murtama ja kun kysyin oliko rentouttava loma, selkeä ja suora vastaus kuului, "IHAN P***A!" Hän oli viettäny melkein koko lomansa Itä-Suomessa mökillä. Tuohon ajankohtaan vaan sattui olemaan +11 astetta ja vettä satoi taukoamatta. Henkilökohtaisen elämän sotkuja selvitellessä olivat menneet yöunet, ja sisarhentovalkoisena äidilleen ollessaan, olikin normaaleiden hoitokuvuoiden sijaan sattunut yhtä ja toista.

Aina sattuu ja tapahtuu, sillehän nyt ei vain voi mitään. Mutta kannattaako lomaansa ladata ylisuuria odotuksia? Kuvitella itseään istumassa laiturin nokassa ilta auringossa, +25 lämmön helliessä hipiää... No varmasti jokainen näin tahtoisi, ja sehän olisi ihanaa jos asiat toteutuisivat niin kuin ne on kuvitellut. Itse olen oppinut, osittain kantapään kautta, että ei lomalle kannata suunnitella 24/7 aikataulua. Antaa itselleen myös sitä luppoaikaa. Pieni reissu on aina mukava varata, mutta en tahdo juosta edestakaisin pää kolmantena jalkana. Säällehän ei nyt vain yksinkertaisesti voi mitään, joten asenne ratkaisee. Jos sataa niin nukutaan päikäreitä vaikka 3 kertaa päivässä, luetaan hyvää kirjaa vaikka sitten villasukat jalassa. Laitetaan hyvää ruokaa, katsotaan elokuvia jne. Irrottaudutaan rutiineista. Loma se on aina loma, itse voi ajatuksillaan siihen hyvin paljon vaikuttaa.
Työkaverini aikoo ensi kesänä pitää lomansa myöhemmin, minä aion pitää siitä osan jo juhannuksen jälkeen.
Ja maanantaina aloitan aamukamman ;)




sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Rikotaan kaava


Luen tällä hetkellä Cecelia Ahernin kirjaa Tapaaminen elämän kanssa.
Se kertoo pian 30 vuotta täyttävästä Lucysta, jonka elämä on kaavamaista. Lucy nousee aamulla, ruokkii kissansa, pukeutuu ja lähtee töihin. Hän tulee töistä, katsoo entisen poikaystävänsä matkailuohjelmaa (josta erosi 3 vuotta sitte), lämmittää illallisen mikrossa ja käy nukkumaan. Lucyn ystävät ja sukulaiset ottavat ohjat käsiinsä ja järjestävät tälle tapaamisen oman elämänsä kanssa. Elämä johdattaa Lucyn omaan elämäänsä ja saa hänet näkemään asioita hieman erikantilta.

Kirja on ollut kaupassa monta kertaa aikaisemmin kädessäni, mutta nyt sen viimein ostin. Uskon että kaikilla asioilla on oma hetkensä, kaikki tapahtuu juuri sillä hetkellä kun se on sinulle parhaaksi, tavalla tai toisella. Myös tässä tapauksessa.

Kuinka helposti elämämme kaavamaistuukaan. Voin lähestulkoon täysin samaistua Lucyn tarinaan (pienillä poikkeuksilla; entinen poikaystäväni ei esiinny (tietääkseni) matkailuojelmassa, ja minulla ei ole kissaa vaan koira).  Luulen, että en ole ainoa jonka arki junnaa samoja raiteitaan viikosta, kuukaudesta toiseen. Puhun nyt nimeomaan arjen kaavamaisuudesta. Ja vain viikonloppuna kaava uskalletaan rikkoa. Mutta kuinka hyvältä tuntuukaan, kun teet normaalina arkipäivänä jotain poikkeavaa! Minusta tuntuu, että saan sillä tavalla jostain lisää  tunteja iltaani työpäivän jälkeen. Jotenkin sitä herää elämään taas eritavalla, kun poikkeaa totutusta ja asiat saavat uusia näkökulmia. Ja hups, unohtui muuten miettiä seuraavan työpäivän aikatauluja.

Rikotaan ensi viikolla kaava jokainen itselle suotuisalla/mahdollisille tavalla; lähde ottamaan aurinkoa puistoon taikka rannalle työpäivän jälkeen, käy kaupassa keskiviikkona kun normaalisti tekisit se perjantaina, mene perheen kanssa elokuviin, syö kulhollinen popcorneja, tee kolmen ruokalajin illallinen maanantaina kun normaalisti teet sen sunnuntaina. Taivas on vain rajana. Kunhan vain teet jotain mistä SINÄ nautit.

Tänään on Eino Leinon ja runon päivä. Tutustuin hieman hänen tuotantoonsa, ennen kuin aloin kirjoittamaan. Muut olivat minulle lähes täysin  tuntemattomia, eivät synnytä tunteita. Paitsi tämä yksi. Sen myötä, ihanaa sunnuntaita!

Lapin kesä

 
- Eino Leino