Perhosia vatsanpohjassa

Sattuipa eräänä keskiviikkona....

Menimme työkaverini kanssa lounaalle erääseen suosittuun lounaspaikkaan, työpaikkamme lähistöllä. Alkukeiton haettuani ja pöytään istahdettuani huomasin, että edessäni istui ihastukseni 15 vuoden takaa! Ei voi olla, voi olla, ei voi olla, ON SE! Etunimi tuli mieleen, mutta sukunimen kanssa piti pyytää apua, ja kilauttaa kaverille. 

Hän tiesi kyllä varmasti silloin tunteeni (en jättänyt niitä epäselväksi), jostain syystä lempi ei silloin kuitenkaan roihahtanut. Taisi olla niin, että hän tapaili erästä toista tyttöä silloin, tai sitten hän ei vain yhtä palavasti tuntenut minua kohtaan. Yhden yhteisen hetken muistan todella selkeästi; istuimme tämän samaisen miehen (silloin ehkä poika) kanssa kotikaupunkimme kirjaston puistossa, meren rannalla. Olin juuri aloittanut kosmetologiopiskelut ja tein hänelle juurikin oppimani käsihieronnan :D Kaikki tai ei mitään tyyppistä meikeläistä jo silloin...

Ja siellä lounaalla, yhtä komea kuin ennenkin. Mustat hiukset olivat vain lyhentyneet. Ennen kuin sain sukunimen tietää, hän ehti lähteä. En ehtinyt siis avata suutani, ja en tiedä tunnistiko hän minua... ehkä näki ja jäi miettimään, mistä tuo nainen näytti niin etäisesti tutulta...

Ne perhosensiiven iskut vatsanpohjassa, 15 vuoden takaa... niin kuin kaikki olisi kuin silloin. Edelleen hän olisi palavien tunteitteni kohde. Mahtavaa! Olin jo unohtanut tuon tunteen. 

Saa nähdä kohtaavatko tiet vielä (nyt koko nimi on tiedossa, ja jos kohtaavat avaan suuni). Minulle taidettiin antaa muistutus siitä, että tuon tunteen, ihastumisen tunne on edelleen mahdollista ja sitä kohti minun tulee tavoitella <3

Ihanaa alkavaa viikonloppua!