Toinen puoliskoni

Teksti Paulo Coelhon kirjasta Brida.

"Meidän mystinen velvollisuutemme on löytää jokaisessa elämässä ainakin yksi noista toisista puoliskoista. Puoliskot erottanut Suuri rakkaus iloitsee kun rakkaus saattaa ne taas yhteen."

"Miten voin tietää kuka on minun toinen puoliskoni?"

Wicca nauroi, hän oli miettinyt samaa yhtä levottomana kuin tyttö. Toisen puoliskon tunnisti silmien säteilystä. Sillä tavalla ihmiset olivat aikojen alusta saaneet selville kuka on heidän todellinen rakkautensa.

"Ottamalla riskin", hän sanoi Bridalle. "Ottamalla se riskin, että epäonnistuu ja joutuu pettymään, mutta jatkamalla silti sinnikkäästi rakkauden etsintää. Se joka ei anna periksi voittaa."

"Voiko yhden elämän aikana löytää useampia toisia puoliskoja?"

Kyllä voi, Wicca ajatteli hieman katkerana. Ja kun niin käy, sydän jakaantuu kahtia, mistä seuraa pelkkää tuskaa ja kärsimystä.

"Mutta ennen kaikkea meidän on huolehdittava siitä, että kohtaamme edes kerran jokaisen elämämme aikana uudestaan sen toisen puoliskon, joka aivan varmasti tulee tiellämme vastaan. Kohtaamisen ei tarvitse kestää kuin pienen hetken, koska tuohon hetkeen mahtuu niin suuri määrä rakkautta, että siinä on riittämiin päiviemme loppuun saakka."

Ajatus toisesta puoliskosta, sen löytämisestä taikka tässä tapauksessa läsnäolosta syttyi uutena vuotena. Olen lukenut kyseisen kirjan vielä reippaasti viime vuoden puolella. Mutta jostain kumpusi ajatus, että elämässäni on toinen puolisko. Meidät vain ajettiin erilleen jostain syystä.

Eilen sain viettää aikaa hänen kanssaan. 

Löysin toisen puoliskoni (tai niin haluan uskoa) yli 5 vuotta sitten. Edelleen hänen kanssaan on niin helppoa.

Brida on tarina. Coelhon tapaan siihen on ujutettuna omaa elämää. Totta tai tarua, ajatus toisesta puoliskosta on ihana ja kiehtova. Oloni on tällä hetkellä niin kevyt. Ajatukset ja keho on rauhallinen.

Riittääkö tämä kohtaaminen päiviemme loppuun sakka... siitä en tiedä vielä. Mutta tieto toisen ajatuksista ja välittämisestä lämittää. Silloin en ole yksin.

Parasta ikinä!

Minä olen heppatyttö.

Ensimmäisen kerran hevosen selkään nousin alle kouluikäisenä. Siskoni kävi tuolloin tallilla; mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Muistan jopa ensimmäisen ratsuni. Sen nimi oli Niko. Toinen tallin hevonen oli nimeltään Roni. Ronin selkään pääsin kiipeämään vasta hieman kasvettuani ja kehityttyäni. Roni oli hieman menevämpi ja tulisempi.

Ala-asteen aikana asuimme silloisen parhaan kaverini kanssa tallilla. Koulun jälkeen aina tallille. Joka päivä. Tuli yläaste. Ratsastus jäi ja mukaan tuli muut kuviot; viikonloput kaupungilla, ensimmäiset kokeilut alkoholin ja tupakan kanssa. Tuli pojat.
Yläasteen jälkeen muutin toiseen kaupunkiin. Ajatus ratsastuskärpäsen henkiin herättämisestä alkoi kyteä. Löysin mukava tallin Oulusta ja palasin satulaan.

Muutto Pääkaupunkiseudulle hieman mutkisti asioita. Täällä ratsatustunneilla käyminen on kallista. Ainakin kalliimpaa kuin Pohjoisessa. Löysin vuokrahevosen jos toisenkin. Vuokraaminen loppui syystä jos toisestakin. Meni muutama vuosi, etten satulaan noussut kertaakaan ja jossain vaiheessa sain kehitettyä itselleni jonkinlaisen ratsastuspelon (erään läheltä piti tilanteen jälkeen), joka minua hieman jarruttelikin. Kävin ratsastusvaelluksilla ulkomailla. Olen ratsastanut Unkarissa ja Espanjassa parikin kertaa.
Kesällä 2013 löysin sattumalta tallin, joka järjesti kaikille avoimia kesätunteja. Talli sattuu olemaan myös lähellä kotiani, n. 15 min pyöräilymatkan päässä. Olen ratsastanut nyt pari kesää.

Jouluna tuli veronpalautukset. Summa oli sellainen, että minulla oli 2 vaihtoehtoa; säästää rahat ja lähteä keväällä matkustamaan Italiaan kahdeksi viikoksi tai alkaa ratsastamaan vakituisesti tunneilla, kerran viikossa. Valitsin jälkimmäisen. Ai miksi? Ajattelin, että Italia antaisi minulle unohtumattomat 2 viikkoa, paljon ajatuksia käteen, mutta lomahuuma haihtuisi pian arkeen palattuani. Ratsastus taas antaisi ajatuksia, onnistumisen sekä kehittymisen tunteita seuraavan puolen vuoden ajaksi. Se auttaisi minua jaksamaan arjessa hymyssä suin, se auttaisi totaalisen epäonnistumisen jälkeen minua näkemään ne pienetkin onnistumiset.
Ratsastus on parasta ikinä! Mikään, ei siis yhtään mikään voita tunnin jälkeistä tunnetta. Olo on kevyt, pystyt mihin tahansa. Olet yhtä ison eläimen kanssa tunnin ajan, tunnetta on täysin mahdotonta kuvailla. Se on vain kertakaikkiaan mahtavaa! Epäonnistumia tulee, niin kuin elämässä yleensäkkin, mutta sen jälkeen aurinko näyttäytyy aina kirkkaamin.

Minä, olen heppatyttö :)

Ps. Mikä on sinulle parasta ikinä?

Antti on yksi suosikeistani. Temperamenttinen, lämmin tulisielu, niin kuin Ronikin.

Kaunein tarina minusta

Taisin heittää myös teille tietoisuuteen yhden uuden vuoden tavoitteistani; kasvaa edelleen ihmisenä, minuna itsenäni. 

Syksyllä törmäsin facebookissa kirjoitushaasteeseen. Koska kirjoittaminen on alkanut tuntua minusta luonnolliselta (on kylläkin aina ollut, muuta teksti ei ole vain tullut ulos), ajattelin että tähän osallistun. Saan eväitä elämääni ja asioista irtipäästämiseen. Opin ehkä elämään paremmin hetkessä. Samalla todennäköisesti saan uusia näkökulmia teksteihini, joita täällä blogissa tuotan.

Haaste on Written Selfie - kaunein kuva sinusta (löydät sen tuolla nimellä sekä netistä että facebookista, jos olet kiinnostunut). Joten osallistumaan vaan mikäli haluat kirjoittaa omakuvasi kauniimmaksi. Haasteen kuvauksesta saa sen käsityksen, että se olisi suunnattu tai parhaiten siitä hyötyisivät ihmiset, jotka eivät hyväksy itseään, arvostelevat itseään ja eivät osaa rakastaa itseään. Minä olen jo noita asioita oppinut, mutta matkaa on vielä vaikka kuinka. On paljon menneisyyttä jota on avattavana ja läpikäytävänä. On paljon asioita ja patoutuneita käyttäytymismalleja joista voi eroon pästä. Siksi osallistuin, ei tästä mitään haittaakaan voi olla, päin vastoin.

 

Mitä on intuitiivinen kirjoittaminen? Se on vapaata ja virtaavaa kirjoittamista, jossa kirjoittaja purkaa ajatuksiaan paperille. Kirjoittaessa tulee muistaa, etä kirjoittaa vain ja ainoastaan itselleen. Kielen ei tarvitse olla kaunista tai runollista, päinvastoin, kirjoittaja kirjoittaa sen mitä sydän sanoo. Ja aina sekään ei ole kaunista. Se on rehellistä. Intuitiivisessa kirjoittamisessa voi myös saavuttaa täydellisen rentoutumisen tilan. Kaikki patoutunut tulee ulos. Ns. lettin go - kokemus. Kirjoittaja siirtyy pinnallisista asioita syvällisiin.

Tulen varmasti jakamaan tekstejäni ja ajatuksiani haasteen aikana (itse haasteessa tekstejä ei julkaista). Haaste kestää kokonaisuudessaan 4 viikkoa. Ennakkotehtävä on jo valmiina, varsinainen haaste alkaa 21.1 ja uusi tehtävä saapuu joka toinen päivä.

Kirjoitan sinä aikana blogiini myös toki muustakin. Seurataampa miten tekstini muuttuvat haasteen aikana vai muuttuvatko. Ja vielä muistutan; mukaan ehtii vielä, jos yhtään alkoi kutkuttamaan :)

Aina ei voi voittaa...

Vuosi on alkanut hyvissä tunnelmissa, mutta koin pienen takapakin heti alkuvuodesta. Olin hakenut uutta työpaikkaa, jossa yhdistyivät lähestulkoon kaikki mitä tulevaiuudessa työltä halajan; kouluttaminen, asiakaspalvelu, myyntityö, ihmiset, eläimet, sisällön tuottaminen jne. Noh, maanantaina sain vastauksen jota pelkäsin: "kiitos, mutta ei kiitos". Illan nieleskelin. Se ei ollut tarkoitettu minulle. 

Jotain parempaa on polulleni tulossa. Tässäpä pieni muistutus meille kaikille. Näin se universumi toimii :)

Siihen luottaen.

JoJo

Hyvää uutta vuotta 2015!

Viimeksi kirjoittamassani tekstissä unohdin kiittää teitä, jotka olette blogiani lukeneet. Ei ole liian myöhäistä vieläkään, joten KIITOS! Kun aloitin kirjoittamaan ja avaamaan ajatuksiani, en ajatellut kuinka moni tekstejäni lukee. En edes ajatellut, että joku lukisi. Aloin kirjoittamaan itselleni. Kiitos, on mahtavaa että ennakko-odotuksistani ja asetelmista huolimatta olette lukeneet, ja jos tekstit ovat saaneet jonkun ajatuksen jossain toisessakin heräämään niin olen erittäin iloinen.

Alle kirjoitan Haloo Helsingin vihaan kyllästynyt biisin sanat. Ne sopivat mielestäni osuvasti alkavaan vuoteen. Ainakin omalla kohdallani. Hyvää uutta vuotta!

Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan.

Kiirehdi kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan.

Pelkään että kaikki tähtää sokeesti vaan tulevaan.

Mun nuolet ei lennä sinne asti,

mä heitän leivän kerrallaan.

Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo.

Virheen mahdollisuus, ihmisyydelle sisällön suo.

Me ollaan samaa tuhkaa,

samaa kevyttä ilmaa.

Joten rauha nyt,

tää maailma on vihaan kyllästynyt.

Uskot kohtaloon tai et,

se on ihan sama kunhan ajattelet.

Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken aa ja oo.

Mut jos tuijotat vain yhtä puuta, 

koko metsä voi kadota.

Mut jos sä näet vaan metsän, et ehkä huomaa puuta hienointa.

Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo.

Virheen mahdollisuus, ihmisyydelle sisällön suo.

Me ollaan samaa tuhkaa, 

samaa kevyttä ilmaa.

Joten rauha nyt,

tää maailma on vihaan kyllästynyt.

Haloo Helsinki, Vihaan kyllästynyt