lauantai 18. lokakuuta 2014

Välii

Eilen olin siskoni kanssa katsomassa Suomen Kansallisoopperassa oopperan nimeltä Pellèas ja Melisande. Tämän vuoksi eilinen Vain elämää jakso jäi katsomatta. Elastisen päivän katselinkin tänään jälkeenpäin Ruudusta.

Olen ollut kipeänä keskiviikosta saakka. Yleensä flunssani kehittyvät muutaman päivän kuluessa, mutta nyt flunssa alkoi yhtäkkiä kuin salamaniskusta. Aamulla vähän kurkkukipua ja pari tuntia jälkeenpäin, PAM, oikeasti olin jo kipeä ja nenä vuoti kuin seula.
Eilen kävin lääkärissä. Tulehdusarvoni olivat koholla ja nyt olen antibioottikuurilla. Olo on edelleen tukkoinen ja väsynyt, mutta paranemaan päin. Ja kyllä, uhmasin flunssaani ja lähdin kaikkia oppikirjoja vastaan eilen oopperaan, ystäväni oli hankkinut meille liput ja esiintyi itse myös ks. oopperassa.
Liekkö flunssaan ollut syynä se, että minulla tuli juuri keskiviikkona (15.10) 6 vuotta täyteen nykyisessä työpaikassani...Olikohan universumin tapa sanoa; nyt riitti. ;)

Noh, tässä vähän pidempi pohjustus tämän päiväiseen.
Elastista katsellessa ei voi kuin tulla itsekkin hyvälle tuulelle. Ja niin kuin syvästi ihailemani taiteilija Vesa-Matti Loiri sanoi, että jos kaveri hymyilee 99% päivästä, niin ei sitä voi muuta kuin kunnioittaa. Oikeasti mahtavaa. Mietin, että mitä jos itsekkin alkaisi aamuisin heräämään hieman aikaisemmin ja lähtisikin heti ylös noustua koiran kanssa ulos ja aloittaisikin muut aamutoimet vasta sen jälkeen. Mitä se vaatisi? Puolituntia aikaisemmin heräämistä? Ei paha, vai mitä? Tällainen muutos AAMUUN tarvitsee ehkä hieman sulattelua, mutta taidampa ainakin kokeilla.

Ja taas haksahdin raiteilta. Suurin ajatus tuosta Elan pävästä nousi kuitenkin Samuli Edelmanin esittämästä biisistä Vaan sil on väliä. Siinä oikeasti hyvä kysymys meille kaikille, johon varmasti on hyvä hetkeksi aika ajoin pysähtyä. Silloin kun kaikki menee todella hyvin ja liian kovaa, mutta mielestäni erityisesti silloin kun asiat ei mene kuin toivoisi ja elämä potkii päin kasvoja.  Millä asioilla on oikeasti väliä? Minun sydämeni sanoo näin;

Terveydellä on oikeesti väliä
Onnellisuudella on oikeesti väliä
Yhdelläkin ystävällä on oikeesti väliä
Sinulla on oikeesti väliä

Olin menossa keskiviikkona reiki-hoitoon, mutta jouduin ajan perumaan, koska en olisi pystynyt kurkkuni takia makaamaan tuntia paikoillaan. Laitoin hoitajalleni viestin, että olen estynyt tulemasta. Hän vastasi; "ei mitään hätää, sairasta rauhassa. Flunssa on hyvinkin puhdistumista ja tarpeellinen". 
Näin se taitaa olla. Kunnioitan taas itseäni ja ympäröivää enemmän, nyt maatessani sängyssä sairaana kirjoittamassa ja sitten kun tästä paranen. Tarvitsin murtajan menneen ja tulevan syksyn välille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun luit tekstejäni. Kommenttisi lisää iloa päivääni!