Rakkaudesta, unelmista ja kaloista

Suosittelen kaikille unelmoijille ja elämään eksyneille :)

Siinäpä elokuva jota en ole aikaisemmin katsonut, nimi ei houkuttele. Edes vilkaisemaan. Alkuperäiseltään nimeltään "Salmon fishing in the Yemen". No ei sekään olisi houkutellut.
Juhannuksen alla kävin Vantaalla eräässä Citymarketissa, jossa on elokuvien alelaari. Rakastan elokuvia, varsinkin tositapahtumiin perustuvia, elokuvia joihin voin sen hetkisessä elämäntilanteessani samaistua. Joskus taas elokuvat joissa ei ole päätä eikä häntää ovat oiva ratkaisu, varsinkin jos mielessä on paljon asioita tai mieli on ehkä jopa hieman raskas.
Noh, takaisin markettiin ja elokuva alelaarin äärelle :) Kyseinen elokuva sattui käteeni. Hetken mielijohteesta pudotin sen ostoskärryyni.
Katsoin elokuvan eilen illalla, ja katsoin sen uudestaan tänä aamuna. Loistava käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijät. Varsinkin Ewan McGregorin (Fred) ja Emily Bluntin (Harriet) kemia on jotain sanoinkuvaamatonta. Vaikka elokuvan tarina on todennäköisesti hyvin kaukana realistisesta ja siitä mikä olisi mahdollista, minä uskoin ainakin joka sanan. Uskon, että on mahdollista viedä Yemeniin 10 000 lohta kutemaan! En kerro elokuvasta itsessään tämän enempää, jos sitä joku ei ole vielä nähnyt.
Elokuva herätti ajatuksia, unelmista, rakkaudesta, irti päästämisestä, intohimosta, siitä miten kaikki on mahdollista jos vain uskoo itseensä ja unelmiin. Toteuttaa niitä määrätietoisesti. Ei hätäile, mutta pitää valon kirkkaan jota kohti on kulkemassa. Joskus unelmat sortuvat, ja iskee epätoivo. Jos ei anna epätoivon imaista itseään syviin vesiin, on mahdollista nousta tavoittelemaan unelmaa uudelleen. Välillä kellahdetaan maahan, mutta jos on tahtoa, voi matkaa jatkaa. Ehkä tietä, miten määränpäähän pääsee täytyy muuttaa, mutta unelmasta ei tarvitse luopua. Intohimo jolla näyttelijät näyttelevät elokuvan tarinaa, on niin koskettavaa, ja unelmiin uskominen saa vedet nousemaan silmiin ja hymyn leviämään kasvoille.
Minun unelmani on tunne, elää hetkessä, tuntea  paljon, päästää irti vanhoista pinttyneistä tavoista ja ajatuksista, tuntea miten virta kuljettaa, asiat loksahtelevat niin kuin niiden pitää loksahdella. Olen saanut jo maistaa tätä "flow" tunnetta (niinkuin sitä itse nimitän), ensi kertaa elämässäni tänä vuonna. Mutta olen myös huomannut, että koko ajan se ei ole mahdollista. Rytisin alas flowstani ja minuun iski paniikki. Tässäkö tämä oli? Miten pääsen tuohon tunteeseen takaisin? Miksi sain kokea sen jos se otetaan nyt minulta pois?  Kun rauhoituin, tarkastelin ja kuuntelin, ymmärsin että se kuuluu elämään. Se että flow joskus katkeaa, ei tarkoita etteikö siihen olisi mahdollista palata. Katkeaminen on välillä välttämätöntä, se on henkisen kasvun ja itsetutkiskelun paikka ja mahdollisuus.
Rentouttavaa sunnuntaita!