Hetkessä elämisen taito

Olen alku kevään lapsi. En tiedä onko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että koen jopa järjetöntä levottumuutta aina keväisin. Suurin osa tuntee toivottomuutta kun valo vähenee, syksyisin, minä koen toivottomuutta juuri keväisin. Mieli synkkenee, ajatukset seikkailevat päässä ristiin ja rastiin, en saa mistään kiinni. Haluaa tehdä sitä tätä ja tuota, mutta lopulta ei saa tehtyä yhtään mitään. Silloin yritän hengittää, hitaasti sisään ja ulos, rauhoittua. Antaa ajan soljua eteenpäin omalla painollaan, luottaa siihen että meitä ohjataan.
Viime viikolla tapasin rakkaan ystäväni ja kerroin hänelle levottumuudestani. Helpotus oli suuri, en ole yksin tällainen. Ystäväni kertoi että hänelle käy juuri samoin aina keväisin. Emme ole tästä aikaisemmin puhuneet, nyt tiedän keneen kääntyä ensi keväänä, tiedämme molemmat kuka ymmärtää.
Hetkessä elämisen jalotaito ei aina ole yksinkertaista. Helpoimmin hetkessä eläminen onnistuu ulkomailla, poissa kotioloista. Kotona on aina jotain mitä pitäisi tehdä. "Pyykit on pesemättä, käydä salilla, sitten suihkussa, lähden koiran kanssa lenkille, hmmm ottaisinko puistoon mukaan kirjan, kuudelta viimeistään jos alkaisi tekemän ruokaa..." Olen alkanut työstämään hetkessä elämistä. Hengitän, nautin, anna ajatusten tulla ja mennä pilvien lailla, en tartu niistä mihinkään.
Olen vihdoin alkanut harjoittelemaan meditaatiota. Pienissä pätkissä, hetki kerrallaan. Suljen silmät, istun ja hengitän. Keskityn itseeni. Muu ympäriltä katoaa. Tänä aamuna on aurinkoista. Istuin puistossa koirani kanssa, ja pyysin ohjausta enkeleiltä. Auttamaan minua olemaan tässä ja nyt. Suljin silmäni, hengitin, annoin auringon lämmittää... kirkonkellot soivat ding.. ding... dong...
Ollaan tässä ja nyt, ne pyykit ehtii laittaa koneeseen huomennakin! Rentouttavaa sunnuntaita!