Pandalle

Tämä on ensimmäinen blogipostaukseni tälle kesälle jonka voi sään puolesta kirjoittaa ulkosalla, omalla parvekkeella. Aamukahvia siemaillessani ja auringosta nauttiessani alkoivat myös talon lapset heräilemään kerääntymään leikkipaikalle leikkimään. "Äiti, saako Laku lähteä mukaan Linnanmäelle?" Äiti mietti hetken. "Autoon tulee niin paljon tavaraa ettei mitään ylimääräistä mahdu mukaan." Ei vasta väitteitä mutta varmasti pieni surun häivähdys lapsen sydämessä. Laku joutuu jäämään kotiin odottamaan kunnes varmasti illalla pääsee taas leikkeihin mukaan.

Leikki on lapsen työtä. Se alkaa n. 08.10 aamulla ja päättyy n. 20.00 illalla. Täysipäivä. Onneksi on vanhemmat jotka pitävät huolen tauoista ja ruokahuollosta.
Pääsin pieneksi hetkeksi kiinni siihen tunteeseen kun itse olin tuon ikäinen, ehkä juuri kouluun menossa tai koulun aloittanut. Mutta se hetki oli todella pieni. Ei tarvinnut huolehtia maailman menosta tai sen kummemmin mistään päivän askareista. Kilautit lankapuhelimella kaverille naapuriin ja taas mentiin. Minulle on jäänyt mieleen yksi lelu ylitse muiden; se oli pieni pandakarhu jonka kädet sai "teipattua" yhteen. Se kulki minulla aina mukana (ennen kouluikää), samoin kuin tuon meidän pihan pienen tytön Laku. Pandalle kävi välillä hieman köpelösti, ajoimme kolarin ollessani pieni ja Panda lensi tien toiselle puolelle. Onneksi ystävällinen palomies kävi sen minulle tuomassa, ja yhteinen matkamme jatkui. Missä Panda on nyt, en enää ole varma. Muistoissa ainakin :)

Vaikka lapsuusajasta, siitä kaikkein varhaisemmasta, ei muistakkaan paljoa, mutta kuinka pienikin asia voi tuoda muistoja mieleen noista ajoista. Aika kuluu ja me kasvamme, mutta niin tulevat kasvamaan nuo pihan lapsetkin. Muistoihin on mukava palata ja mikä tärkeintä säilyttää lapsenmieli, oli ikä mikä tahansa!

Aurinkoa ja leikkimielisyyttä torstaipäivään!

Vuosipäivä!

Milloinkas se olikaan kun aloitin blogin kirjoittamisen... hitsi, siitähän alkaa olla tasan vuosi! Tarkalleen ottaen ensimmäinen kirjoitukseni "Unelma toteutuu" näki päivän valonsa 14.6.2014. Hehkutan tätä siis hieman etuajassa niin minusta se on hienoa! Kiitos siitä että blogiani on avattu lähes 2000 kertaa vuoden aikana. Luetuin kirjoitukseni "Ihanat Enkelit" löytyy täältä. Kiitos :)

Vaikka viime aikoina blogin kirjoituksessa on ollut enemmän ja vähemmän taukoja, nautin edelleen kirjoittamisesta. Silloin vain kun ei ole mitään nasevaa sanottavaa, on parempi pitää tuumaustauko ja kirjoittaa sitten kun sydän sanoo niin. Ainakin omalla kohdallani.

Ensi viikon vietän lomaa, kesäloma part 1. Lähden Pohjoiseen josta olen kotoisin, tapaan viikon aikana myös ystäviä Rovaniemellä ja Oulussa. Ihan mahtavaa, tuskin maltan odottaa. Matka alkaa tulevana perjantaina, pakkaan kimpsut ja kampsut sekä koiran junaan ja matka voi alkaa. Lähdön tunnetta ei voita mikään!

Ai niin, ensimmäistä kertaa julkaisin jotain myös omalla nimelläni. Tämä on sydämen blogi, toisessa puhuu asia ja järki :) Työpaikan muutoksen myötä avautui myös mahdollisuus kirjoittaa ammattilaisen näkökulmasta blogia muille alan ammattilaisille. Kirjoitan toista blogia hyvinvoinnin ammattilaisen näkökulmasta ja hyvinvoinnin merkityksestä työelämässä. Järki ja tunteet siis balanssissa! Mutta miten oudolta tuntuikaan antaa oma kirjoitus toisten arvioitavaksi. Hieman jopa pelotti. Do did done, hyvin sekin ilmeisesti meni!

Aurinkoa viikkoon!