perjantai 25. syyskuuta 2015

Voimakuvani


Edellisessä tekstissäni, Ganesha, kirjoitin itsensä haastamisesta, esteiden poistamisesta. Tässä kuva jonka halusin tuohon juttuun liittää, mutta se ei ollut silloin vielä kuvaajalta saapunut.


Tämä kuva on minun voimakuvani; kun uskoo itseensä, pystyy mihin vain ja vain taivas voi olla rajana! 

Voitin itseni! (kuvan kopiointi kielletty)

Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikonloppua!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Ganesha

Minulla ei vielä ole sitä täydellistä kuvaa minkä haluaisin tähän postaukseen liittää, mutta en voi sitä odottaakkaan, haluan kirjoittaa NYT! Täydennän kirjoitustani myöhemmin tai annan kuvalle niin paljon gloriaa, että se saa aivan oman postauksensa :)

Viime aikoina olen halunnut haastaa hieman itseäni, lähinnä henkisesti. Asettaa itselle hieman rimaa korkeammalla ja katsoa mihin minusta oikein on. Jollain tavalla voi kai myös käyttää sanaa tavoite, mikä on itselleni erittäin epänormaalia. En osaa asettaa itselleni tavoitteita, yleensä.

Olen puhunut täällä paljon rakkaasta harrastuksestani; ratsastuksesta. Ratsastuskoulullamme pidettiin nyt syyskuun aikana esterataharjoitukset "harjoituskisojen" tyyliin sekä estekisat. Esteiden hyppääminen on aina aiheuttanut itselleni ne suurimmat onnistumisen tunteet. Päätin ,että nyt on aika kokeilla omia rajoja. Ilmoittauduin harjoituksiin mukaan. Se mikä oli mielenkiintoisinta tilanteessa, oli se, että ei minua jännittänyt se itse hyppääminen niin paljon, minua jännitti se mitä ihmiset ajattelevat jotka ovat suoritustani katsomassa. Joo tiedän, aika typerää.Mutta mitä siitä, pollen selkään vaan ja radalle. Teen parhaani. Niin teinkin, 25 vuotias mummoheppa Flora pysyi laukalla koko  40cm radan, muistin radan aivan oikein ja maaliinkin päästiin. Ei pudonneita puomeja eikä ratsastajia. Ja kukaan ei buuannut, vaan sain raikuvat aplodit! (En kyllä uskonutkaan kenenkään buuaavan, koulumme henki on jotain aivan muuta). Jännitin suoritustani niin, että tajusin vasta videolta rataa katsoessani mitä olin tehnyt; voittanut itseni ja tehnyt sen mistä olen salaa haaveillut.
Tämän jälkeen ilmoittauduin ensimmäisiin oikeisiin kisoihini ja olin todella innoissani ja tohkeissani. Kisojen suhteen kävi kuitenkin niin, että sain eri hevosen jonka jalka kipeytyi alle viikko ennen kisoja, eikä ehtinyt toipua kisoihin mennessä. Siirryin itse katsomon puolelle kannustamaan muita. Revanssi seuraa myöhemmin marraskuussa!

On virkistävää laittaa itsensä äärirajoille. Itsetunto nousee kun huomaa, että hei, minä pystyn! Vaikka vatsa ennen suoritusta menee solmuun, oksettaa ja suu kuivuu jännityksestä, on olo jälkeen päin kuin voittajalla.

Ganesha-on yksi hindulaisuuden tärkemmistä jumalista
Ganesha-  kaikkien esteiden poistaja. Norsujumala, jolla on voimaa poistaa kaikki esteet onnen ja menestymisen tieltä ja joka raivaa esteet myös uusien mahdollisuuksien tieltä. (Ganesha tuli minulle tutummaksi elokuvasta Eat Pray Love).







Minä ja Flora



Minun esteiden poistajani esittäytyy tässä, valkoisena ratsuna :)