lauantai 28. kesäkuuta 2014

Itseni herra


Kun tänään heräsin aurinkoiseen lauantai aamuun klo 07.00 (kyllä, ilman herätykelloa) päässäni alkoi soimaan Jannika B.n kappale Itseni herra. Siinä ajatusta tähän päivään.
Tämän blogin esittelytekstissä kerron, että olen herännyt elämään täytettyäni 30. Mielelläni kuulisin muuttuiko muidenkin näkemys itsestä ja asioista kun ikä alkaakin 2. sijaan 3.lla? Minun muuttui. Voi tuntua hieman ehkä jopa hölmöltä sanoa, että asenteeni ja näkemykseni muuttui syntymäpäivänäni. Sanonpa kuitenkin, koska se on totta. 31.3.2012 näin maailman eri tavalla. Kaikki selkiytyi. Lakkasin välittämästä siitä mitä muut minusta ajattelevat,miksi minun pitäisi myötäillä muiden ajatuksia ja oletuksia jos ne eivät minusta tunnu omalta? Miksi minun pitäisi ajatella mitä muuta haluavat minun laittavan päälle tänään? Mitä sen on väliä. Pääasia, että itsestä tuntuu hyvältä.
Ennen ajattelin näin. Jostain syystä olen aina myötäillyt äitini ja siskoni ajatuksia, en ole uskaltanut/halunnut tehdä vastarintaa. Helpompi tehdä niin kuin toiset odottavat. Eipäs ollutkaan.
Ennen ajattelin, mitä vaatteita aamulla puen päälleni jotta näytän hyvältä. Millaisiin vaatteisiin muut pukeutuvat, etten erotu massasta. Ajattelin ihmisten katselevan ja arvioivan minua. Empäs ajattele enää.
Kaikki on helpompaa ja yksinkertaisempaa, (tai noh ei aina, joskus asiat pitää tehdä vaikeamman kautta), vapauttavampaa kun kuunteelee,sanoo ja tekee miltä itsestä tuntuu oikealta. Jos sinulta kysytään mielipidettä, odota hetki ennen kuin vastaat. Voi olla että vastaat eritavalla kuin olisit vastannut hetki sitten.
Ollaan tänään kaikki itsemme herroja, tehdään niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, sanotaan se mikä itsestä tuntuu hyvältä, nautitaan perheestä/ystävistä, vapaapäivästä/työpäivästä, mitä ilta tuokaan tullessaan...
Vantaalla  paistaa edelleen aurinko, ihanaa! Loisteliasta launtaita!

Hetken vielä valo soljuu
ennen kuin se katoaa
vartin verran tässä murehdin
ennen kuin mä nukahdan

Muistinko mä laskut maksaa?
maton viedä pesulaan?
Rakkailleni sanoinhan
Yli kaiken välitän

Muistinko olla
Itseni herra
Muistinko tehdä
niin kuin tahdon

Muistinko kiittää
arvoa antaa
Muistinko ottaa
omaa aikaa?

Jos tämä ois iltani viimeinen
osaisinko olla onnellinen

Muistinko olla
itseni herra
tänäänkin?

Onneksi mä virheen myönsin
sillä riidan heti selvitin
Ei jäänyt tuli kytemään
Ei mieltä jäytämään

Muistinko mä kuuta katsoo
Ja unelmoida joutavaa
Virheilleni naurahtaa
tää ei oo niin vakavaa

Muistinko olla
Itseni herra?
Muistinko tehdä
niin kuin tahdon?

Muistinko kiittää
arvoa antaa
Muistinko ottaa
omaa aikaa?

Jos tämä ois iltani viimeinen
osaisinko olla onnellinen

Kuningas oon ... tänäänkin
Vallassa oon ... tänäänkin
Kuningas oon ... tänäänkin
Vallassa oon ... tänäänkin

Muistinko olla
Itseni herra?
Muistinko tehdä
niin kuin tahdon?

Muistinko kiittää
arvoa antaa
Muistinko ottaa
omaa aikaa?

Jos tämä ois iltani viimeinen
osaisinko olla onnellinen

Sävel ja sanat: Jannika B

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Rakkaudesta, unelmista ja kaloista


Suosittelen kaikille unelmoijille ja elämään eksyneille :)
Siinäpä elokuva jota en ole aikaisemmin katsonut, nimi ei houkuttele. Edes vilkaisemaan. Alkuperäiseltään nimeltään "Salmon fishing in the Yemen". No ei sekään olisi houkutellut.
Juhannuksen alla kävin Vantaalla eräässä Citymarketissa, jossa on elokuvien alelaari. Rakastan elokuvia, varsinkin tositapahtumiin perustuvia, elokuvia joihin voin sen hetkisessä elämäntilanteessani samaistua. Joskus taas elokuvat joissa ei ole päätä eikä häntää ovat oiva ratkaisu, varsinkin jos mielessä on paljon asioita tai mieli on ehkä jopa hieman raskas.
Noh, takaisin markettiin ja elokuva alelaarin äärelle :) Kyseinen elokuva sattui käteeni. Hetken mielijohteesta pudotin sen ostoskärryyni.
Katsoin elokuvan eilen illalla, ja katsoin sen uudestaan tänä aamuna. Loistava käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijät. Varsinkin Ewan McGregorin (Fred) ja Emily Bluntin (Harriet) kemia on jotain sanoinkuvaamatonta. Vaikka elokuvan tarina on todennäköisesti hyvin kaukana realistisesta ja siitä mikä olisi mahdollista, minä uskoin ainakin joka sanan. Uskon, että on mahdollista viedä Yemeniin 10 000 lohta kutemaan! En kerro elokuvasta itsessään tämän enempää, jos sitä joku ei ole vielä nähnyt.
Elokuva herätti ajatuksia, unelmista, rakkaudesta, irti päästämisestä, intohimosta, siitä miten kaikki on mahdollista jos vain uskoo itseensä ja unelmiin. Toteuttaa niitä määrätietoisesti. Ei hätäile, mutta pitää valon kirkkaan jota kohti on kulkemassa. Joskus unelmat sortuvat, ja iskee epätoivo. Jos ei anna epätoivon imaista itseään syviin vesiin, on mahdollista nousta tavoittelemaan unelmaa uudelleen. Välillä kellahdetaan maahan, mutta jos on tahtoa, voi matkaa jatkaa. Ehkä tietä, miten määränpäähän pääsee täytyy muuttaa, mutta unelmasta ei tarvitse luopua. Intohimo jolla näyttelijät näyttelevät elokuvan tarinaa, on niin koskettavaa, ja unelmiin uskominen saa vedet nousemaan silmiin ja hymyn leviämään kasvoille.
Minun unelmani on tunne, elää hetkessä, tuntea  paljon, päästää irti vanhoista pinttyneistä tavoista ja ajatuksista, tuntea miten virta kuljettaa, asiat loksahtelevat niin kuin niiden pitää loksahdella. Olen saanut jo maistaa tätä "flow" tunnetta (niinkuin sitä itse nimitän), ensi kertaa elämässäni tänä vuonna. Mutta olen myös huomannut, että koko ajan se ei ole mahdollista. Rytisin alas flowstani ja minuun iski paniikki. Tässäkö tämä oli? Miten pääsen tuohon tunteeseen takaisin? Miksi sain kokea sen jos se otetaan nyt minulta pois?  Kun rauhoituin, tarkastelin ja kuuntelin, ymmärsin että se kuuluu elämään. Se että flow joskus katkeaa, ei tarkoita etteikö siihen olisi mahdollista palata. Katkeaminen on välillä välttämätöntä, se on henkisen kasvun ja itsetutkiskelun paikka ja mahdollisuus.
Rentouttavaa sunnuntaita!


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Ajatuksia ystävyydestä

Juhlapyhät ovat syystä tai toisesta minulle aina hieman ahdistavia. Pitää olla suunnitelmia. pitää olla hauskaa, pitää kunnioittaa perinteitä... tai ainakin niin minä jotenkin odotan toisten odottavan, miksi, en tiedä?
Juhlapyhät ovat ehkä siksi minulle ahdistavia, koska elän yksin ja olen elänyt suurimman osan elämästäni. Sen toisen puoliskon löytäneen ei tarvitse miettiä kenen kanssa olisi ja kenen kanssa tekisi. Palaan vaikeisiin ja vähemmän vaikeisiin suhteisiini miehiin joskus myöhemmin kirjoituksissani.
Tänään pohdin ystävyyttä. Minulla ei koskaan ole ollut parasta ystävää. Jos sillä tarkoitetaan ystävää, joka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse, voit jakaa hänelle kaikki surut ja ilot, ei tarvitse miettiä mitä sanoisi ja vaikka sanoisi, hän ei tuomitse. Olen hyvä kuuntelija, mutta en hyvä kertoja. Kirjoitan aiheesta ja minulla on paljon sanottavaa, mutta en puhu  jos minulta ei kysytä. Ehkä tämä johtuu siitä, että lapsuudessani kotona ei puhuttu tunteista; miltä sinusta tuntuu, mitä mieltä olet jne. Parempi oli pitää tiedot itsellään ja olla niin ettei aiheuta kenellekkään mitään vaivaa. Olen luonut vahvan suojakuoren, mutta huomaan että minun on alkanut helpompi olla, kun päästän sen suojan murenemaan. Jotkut voivat sitä säikähtää, ne jotka tuntevat minut vahvana, kaikesta selviytyvänä. Mutta hei, se ei ole minun ongelma, jos joku ei kestä sitä millainen minä oikeasti olen. Muistan kun jo ala-yläaste aikana silloinen lähin ystäväni kirjoitti; olet minun idolini koska olet niin vahva.
Olen aina halunnut löytää sen parhaan ystävän ja luulen että vihdoin olen sellaisen löytänyt, joka ei arvostele minua, joka malttaa myös minua kuunnella. Minun on vain välillä vaikea luottaa taikka uskoa sitä että joku aidosti välittää. Yritän. Tänään juhlin juhannusta tämän ystävän ja hänen perheensä kanssa. Ja ole erittäin iloinen ja kiitollinen siitä <3
Tänä päivänä yritän olla avoimempi itseni, olen huomannut kun antaa tunteiden, asioiden jotka painavat mieltä tulla ulos, niitä on paljon helpompi käsitellä. Ystävä joka kuuntelee, riittää. Ei aina tarvitse sanoa mitään, riittää että on, ja halaa tarvittaessa jos on vaikeaa. Tai kunhan vain halaa, syytä ei edes tarvita. Tai iloitsee kun ilmassa on onnea ja riemua. On joku joka välittää. Joku jota arvostan ja joka arvostaa minua.
Tänä päivänä vaikka olenkin yksin, en ole yksinäinen, nautin vain omasta seurastani :)
Hyvää juhannusta kaikille lukijoilleni, olitpa sitten yksin yhdessä taikka erikseen!


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Elämään herännyt

Minua liikuttaa todella paljon juuri tällä hetkellä uutinen Michael Schumacherista. Kuulin juuri tämän heränneen puolen vuoden koomasta. Tätä tunnetta en osaa sanoiksi pukea niin, että se tekisi sillä oikeutta. Iloa ja intoa, kyynel silmäkulmassa, pala kurkussa, kylmät väreet iholla.
Samaan aikaan radiosta soi CMX kappale jatkuu niin kuin sade:

jos meillä ei ole tarinaa
näemme vain tämän huoneen
jos meillä ei ole tarinaa
kaikki virtaa tiehensä:

ja eräänä aamuna
kukaan ei rakasta mitään
ei kuule puhetta tuulten
puiden haikeaa kuisketta

meidät huijattiin leikkiin
jossa voi vain hävitä

ja elämä jatkuu, loputtomasti
elämä jatkuu niinkuin sade
liian suuri loppuakseen
liian raskas jatkaakseen

jos meillä ei ole uskoa
joka nostaisi suureen työhön
niiden ihmeiden puolesta
joihin hulluuksissaan uskoo

- eräänä aamuna
ei kaipaa mitään
ei katsele kirkkautta
ei tunnusta ihmisen kasvoja 

( A. W. Yrjänä, Janne Halmkrona, Timo Rasio & Tuomas Peippo)

Viimeaikoina useampikin meistä on herännyt elämään tavalla tai toisella <3 Kiitos siitä!

...niin kuin myös tämä juuri uunista otettu, itse leipomani leipänen :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hetkessä elämisen taito

Olen alku kevään lapsi. En tiedä onko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että koen jopa järjetöntä levottumuutta aina keväisin. Suurin osa tuntee toivottomuutta kun valo vähenee, syksyisin, minä koen toivottomuutta juuri keväisin. Mieli synkkenee, ajatukset seikkailevat päässä ristiin ja rastiin, en saa mistään kiinni. Haluaa tehdä sitä tätä ja tuota, mutta lopulta ei saa tehtyä yhtään mitään. Silloin yritän hengittää, hitaasti sisään ja ulos, rauhoittua. Antaa ajan soljua eteenpäin omalla painollaan, luottaa siihen että meitä ohjataan.
Viime viikolla tapasin rakkaan ystäväni ja kerroin hänelle levottumuudestani. Helpotus oli suuri, en ole yksin tällainen. Ystäväni kertoi että hänelle käy juuri samoin aina keväisin. Emme ole tästä aikaisemmin puhuneet, nyt tiedän keneen kääntyä ensi keväänä, tiedämme molemmat kuka ymmärtää.
Hetkessä elämisen jalotaito ei aina ole yksinkertaista. Helpoimmin hetkessä eläminen onnistuu ulkomailla, poissa kotioloista. Kotona on aina jotain mitä pitäisi tehdä. "Pyykit on pesemättä, käydä salilla, sitten suihkussa, lähden koiran kanssa lenkille, hmmm ottaisinko puistoon mukaan kirjan, kuudelta viimeistään jos alkaisi tekemän ruokaa..." Olen alkanut työstämään hetkessä elämistä. Hengitän, nautin, anna ajatusten tulla ja mennä pilvien lailla, en tartu niistä mihinkään.
Olen vihdoin alkanut harjoittelemaan meditaatiota. Pienissä pätkissä, hetki kerrallaan. Suljen silmät, istun ja hengitän. Keskityn itseeni. Muu ympäriltä katoaa. Tänä aamuna on aurinkoista. Istuin puistossa koirani kanssa, ja pyysin ohjausta enkeleiltä. Auttamaan minua olemaan tässä ja nyt. Suljin silmäni, hengitin, annoin auringon lämmittää... kirkonkellot soivat ding.. ding... dong...
Ollaan tässä ja nyt, ne pyykit ehtii laittaa koneeseen huomennakin! Rentouttavaa sunnuntaita!


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Unelma toteutuu

Minulla on ollut aina salainen unelma. Siitä tietää vain yksi ihminen. Ennen tätä. Haluaisin joku päivä kirjoittaa kirjan. Aloitin kerran. Luonteelleni ominaisesti se lähti rönsyilemään, menetti muotonsa, siitä olisi tullut sellaisenaan tuotos ilman päätä taikka häntää. Olin silloin noin 20 vuotias. Nyt olen 32. En kirjoita edelleenkään kirjaa, mutta aloitan kirjoittamaan blogia.

Etsin jonkin verran tietoja blogin kirjoittamisesta ennen kuin aloitin. Ohjattiin miettimään miksi? Miksi bloggaisin?
Minulla on aina ollut tarve ilmaista itseäni kirjallisesti. Kanavaa vain missä ja miten en tuntunut löytävän. Haave blogista on ollut kaun ajatuksissani. Nyt se on saanut muotonsa ja on valmis tulemaan ulos. Se etsii hieman vielä lopullisia rajojaan, mutta se selkeytynee matkan varrella. Mutta siis kirjoitan siksi, että minulla on tarve kirjoittaa. Tarve kertoa matkastani. Tarve ymmärtää itseäni, oppia tuntemaan itseäni ja rakastamaan itseäni. Matka jonka olen tullut tähän pisteeseen ei ole ollut kaikista helpoin, ja täytettyäni 30 olen alkanut ymmärtää miksi olen tällainen. Millaiseksi haluan tulla, mitä aikaisempi elämä on merkinnyt ja mitä voin oppia siitä. Niin, minusta tuntuu että olen saanut uuden mahdollisuuden. Uskon että samanlaisen matkan on kulkenut joku muukin. Jos ei nyt täysin samanlaista niin rinnastettavan. Toivon että voin antaa jotakin myös muille.
Minä heräsin elämään ja haluan nyt kertoa siitä. Tervetuloa mukaan!