lauantai 27. joulukuuta 2014

Pistetäänkö purkkiin?

Pian on aika sanoa heipat kuluvalle vuodelle ja toivottaa tervetulleeksi uusi. Uusi vuosi, uusi mahdollisuus.

....ja vaikka joskus vaarallinen, 
on matka silti ihmeellinen, 
mahdollisuus...
Samuli Edelmann, Mahdollisuus

Vuosi 2014. Voisi sanoa yhdellä sanalla monipuolinen. Tai ehkä lisäisin toisenkin sanan, kasvattava.
Itsellä vuosi alkoi valtavalla liikunnan riemulla, innostuksella ja liikunnallisilla tavoitteilla. Muistan sen ensimmäisen juoksulenkin; 20min pilkkoontui 6 osaan, mutta 20min tuli täyteen! (Syynä huono juoksukunto ja uuden vuoden aattona nautittu shampanjapullo...) Tavoitteellista liikuntaa kesti kevääseen, maaliskuuhun, jolloin tuli vastaan ylikunto. Piti painaa jarrua ja alkaa vain harrastamaan.
Huhtikuun alku oli minulle uuden alku; ensimmäinen matkani yksin. Matka minuuteen, matka uusiin mahdollisuuksiin. Rooma. Rooma. Rooma.
Huhtikuussa tapasin myös ihmisen, joka vei sydämestä palasen (sittemmin se on kyllä saatu takaisin). Odotuksia ja toiveita. Toiveita jotka loppu kesästä tulivat päätökseen. Eivät toteutuneet.
Kesä meni jollain tavalla suorittaen, ote alkoi huikean ja vauhdikkaan kevään jälkeen lipsua.
Heinäkuussa tapasin jälleen ihmisen, jolta odotin ja jolta toivoin. (Kirjoitin tuohon viitaten silloin tekstin "avautui", ei avautunut ;) )
Syksy meni itseäni hakien. Alkoi jyrkkä alamäki ja minut vietiin äärirajoille. Tajusin mitä asioita kaipaan ja tarvitsen. En saanut mistään kiinni. Silloin mietin millä on oikeesti välii? Mieli sairastutti kehon ja niinhän sitä sanotaan, että vain täydellisen romuttumisen kautta voi syntyä jotain uutta. 
Loppuvuodesta heräsin uudelleen tähän päivään, arvostamaan itseä ja terveyttä. Kiittämään siitä mitä minulla on. Kiitos!
Vuosi 2014 on ollut myös ystävä piirissäni kavattava. Moni on herännyt henkiseen kasvuun. Muutkin kuin minä aloitti joogan. Joku aloitti meditaation. Heräsi elämään. Heräsi elämään tavalla, että on muutakin kuin työ ja suorittaminen. Monen parisuhde päättyi. Vuoteen mahtui ystäviä, mahtavia matkoja, huikeita elämyksiä. Kiitos vuodelle 2014, kasvun vuosi kaikin tavoin!

Mitäs sitten ensi vuonna? Vuonna 2015. Yhden lukijani kanssa tuli puheeksi spontaanius. Kyllä, harjoittelen. Sain loppuvuodesta kokea ne perhoset taas vatsanpohjassa. Kyllä, niitä tavoittelen. Haluan opetella kuuntelemaan sydäntäni ja tehdä asioista jotka tuntuvat minusta hyviltä. Lupaan pitää huolta terveydestäni. Olla enemmän läsnä ystävilleni ja läheisilleni. Olla avoin kaikelle uudelle, rakkaudelle, mitä maailma minulle tarjoaa ( ja sen kaiken huomaamiseen pyydän apua valon ystäviltämme, näyttäkää ja antakaa meidän nähdä).

Huippua loppuvuotta ystävät ja toverit, fiilistellään, kerrataan ja opitaan. Sitten otetaan uusi avosylin vastaan!


tiistai 23. joulukuuta 2014

... ja valo tuli


Valo tuli vihdoin tännekkin. Lumen muodossa. On ollut joulutunnelman hakeminen työn ja tuskan takana. 
Tai tarvitseeko tuosta tuskaa kokea. Tuntui joululta marraskuun loppupuolella ja joulukuun alku taipaleella. Sitten se tunne katosi.
Viikonloppuna meille alkoi sataa lunta. Nyt sitä on paljon! Paljon meidän mittasuhteissa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut kuinka paljon juhlapyhät minua ahdistavat jostain syystä.
Ei tänä jouluna. Nyt kun tässä alkaa päästä tunnelmaankin.

Huomenna on jouluaatto. 
Luovuimme viime jouluna tavasta ostaa aikuisille lahjoja. Kummilapsille ostin.
Hyvä päätös, aikuisilla on kaikkea. Joulussa minulle tärkeintä on rauha, seura, ruoka, juoma ja muutama ylimääräinen vapaa päivä.

Rauhallista joulunaikaa!



maanantai 15. joulukuuta 2014

Omissa maailmoissa

Free your mind...

Minulla on yleensä tapana puhelimesta lukea aamuisin työmatkalla facebook, muutama blogi ja iltasanomat.
Taisi olla torstai kun heräsin ajatukseen, aloitan uutispimennon. Otsikot ovat täynnä sotaa, ilmatilaloukkauksia, murhia, pahoinpitelyitä, liikenneonnettomuuksia... ei yhtään, ei siis yhtään positiivista uutista. Että jos olit hyvällä tuulella aamulla, on asia hoidettu viimeistään 20 min kuluttua bussiin astumisesta.
Ja kuinka paljon media suurentelee asioita? Ovatko asiat oikeasti niin kuin kirjoitetaan vain laitetaanko niihin hyppysellinen liioittelua? Vain siksi, että lehdet myyvät näin paremmin...

Totesin töihin päästyäni, että tästä lähtien en seuraa uutisia. Jos jotain katastrofaalista tapahtuu, joku siitä joskus kuitenkin kertoo. Noh, uutisilta tuskin voi totaalisesti välttyä, mutta ainakin sen iltalehden jätän aamulla selaamatta. Odotan sitä päivää kun työkaverina toteuttaa aikeensa, perustaa lehden; päivän polttavat positiiviset :)

Positiivista energiaa tämän vuoden viimeiseen kokonaiseen työviikkoon!

Lauantaina lähetettiin tähän tapaan iloa ja rakkautta

perjantai 12. joulukuuta 2014

Perhosia vatsanpohjassa



Sattuipa eräänä keskiviikkona....

Menimme työkaverini kanssa lounaalle erääseen suosittuun lounaspaikkaan, työpaikkamme lähistöllä. Alkukeiton haettuani ja pöytään istahdettuani huomasin, että edessäni istui ihastukseni 15 vuoden takaa! Ei voi olla, voi olla, ei voi olla, ON SE! Etunimi tuli mieleen, mutta sukunimen kanssa piti pyytää apua, ja kilauttaa kaverille. 

Hän tiesi kyllä varmasti silloin tunteeni (en jättänyt niitä epäselväksi), jostain syystä lempi ei silloin kuitenkaan roihahtanut. Taisi olla niin, että hän tapaili erästä toista tyttöä silloin, tai sitten hän ei vain yhtä palavasti tuntenut minua kohtaan. Yhden yhteisen hetken muistan todella selkeästi; istuimme tämän samaisen miehen (silloin ehkä poika) kanssa kotikaupunkimme kirjaston puistossa, meren rannalla. Olin juuri aloittanut kosmetologiopiskelut ja tein hänelle juurikin oppimani käsihieronnan :D Kaikki tai ei mitään tyyppistä meikeläistä jo silloin...

Ja siellä lounaalla, yhtä komea kuin ennenkin. Mustat hiukset olivat vain lyhentyneet. Ennen kuin sain sukunimen tietää, hän ehti lähteä. En ehtinyt siis avata suutani, ja en tiedä tunnistiko hän minua... ehkä näki ja jäi miettimään, mistä tuo nainen näytti niin etäisesti tutulta...

Ne perhosensiiven iskut vatsanpohjassa, 15 vuoden takaa... niin kuin kaikki olisi kuin silloin. Edelleen hän olisi palavien tunteitteni kohde. Mahtavaa! Olin jo unohtanut tuon tunteen. 
Saa nähdä kohtaavatko tiet vielä (nyt koko nimi on tiedossa, ja jos kohtaavat avaan suuni). Minulle taidettiin antaa muistutus siitä, että tuon tunteen, ihastumisen tunne on edelleen mahdollista ja sitä kohti minun tulee tavoitella <3

Ihanaa alkavaa viikonloppua!